Tiger Sixty

14.5K posts

Tiger Sixty banner
Tiger Sixty

Tiger Sixty

@Tiger60plus

Bangkok انضم Eylül 2017
24 يتبع63 المتابعون
Tiger Sixty
Tiger Sixty@Tiger60plus·
@sannahaikala Jenkit jos ja kun lopettaa Israelin tukemisen - kusessa on valittu kansa.
Suomi
0
0
0
20
Sanna Haikala-Reyes 🇫🇮 🇮🇱
Palasin Israelista takaisin Suomeen. Viimeisenä päivänä olin 3 kertaa Iranin rypälepommien alla. Ekalla kerralla en ehtinyt edes pommisuojaan, vaan autossa kuuntelin räjähdyksiä taivaalta ja toivoin, ettei osu. Kahdella kerralla Tel Avivin lentokentällä ennen lähtöselvitystä meidät evakuoitiin hälytyksen tullessa väestönsuojaan. Selvisin siis sekä Hizbollahin että Iranin iskuista. Kuinka monta kertaa olin tuona aikana pommisuojassa, en osaa sanoa. Tipuin laskuissa jossain vaiheessa. Toisin kuin flotilla-aktivistit, minä en saanut Suomen suurlähetystöltä konsuliapua tai mitään muutakaan apua, eikä mulla ollut lentokentällä hurraavaa vastaanottoa. Amnesty ei palkitse mua rohkeudesta, kun seikkailin tappavien ohjusten ja rakettien alla raportoiden kaikesta mitä näin ja koin. En tule saamaan mitään kunniamainintoja. Sen sijaan mua odotti pino vihapostia mun someviesteissä. Ei se mitään, näillä mennään. 😎
Suomi
56
73
1.1K
26.5K
Tiger Sixty
Tiger Sixty@Tiger60plus·
@TereSammallahti Venäläiset on moukkia kaikkialla, suomessa asuvat venäläiset käyttäytyvät epäkunnioittavasti suomalaisia kohtaan!
Suomi
0
0
0
23
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦
Tietysti venäläiset urheilijat käyttäytyvät epäkunnioittavasti ukrainalaisia kohtaan, tietysti. Mitä muuta urheilupomot muka odottavat? Venäläiset on pidettävä ulkona kaikisss kisoista, kunnes alueet palautettu Ukrainalle ja sitten vielä 20 vuotta lisää. hs.fi/urheilu/art-20…
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦 tweet media
Suomi
30
21
599
7.5K
Sanna Antikainen 🇫🇮 🇺🇦
Terveisiä Ukrainasta. Kiersin siellä viikon muiden edustajien ja vapaaehtoisten kanssa. Muutama asia, joka tuli matkalla esille: Ukrainalaiset toivovat, että suomalaiset ottavat heiltä oppia. He eivät halua meidän joutuvan sotaan, mutta Venäjän tuntien, he tietävät, kuinka meidän on oltava valmiita siihen. Ukrainalaiset teroittivat droonien merkitystä. Maassa on PALJON osaamista niiden suhteen ja heillä on valmius tulla kertomaan ja opettamaan meitä. Puolustusvoimien pitäisikin nyt ihan todella laittaa nopeutta tähän työhön. Kutsukaa Ukrainalaisia tänne ja ottakaa Ukrainassa olleet veteraanit työhön mukaan, kiitos! Mitä tulee Ukrainan drooneihin Suomessa niin Venäjä pystyy ohjaamaan ne spoofin alustoilla Suomen puolelle. ”Suomeen ei kohdistu sotilaallista uhkaa” -mantran sijaan olisi oikein myös suomalaisia kohtaan, että asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä. Niin ja se drooneista varoittava sovellus ei voi odottaa vuoteen 2027. Drooneista hälyttänyt sovellus oli muuten ihan kiva Ukrainassa, kun Venäjä laittoi shahedeja tulemaan kaupunkiin, jossa olimme. Meillä on ollut 4 vuotta aikaa toimia ja tässä tilanteessa sitä nyt ollaan. Ukraina selviää, koska se on tehokas, ketterä ja luova. Suomalaiset vapaaehtoiset ja Ukrainassa taistelleet ovat puhuneet Ukrainan tarjoamista mahdollisuuksista jo pitkään, mutta mikään ei tunnu etenevän. Olisiko jo aika herätä?! Kuvassa minä kahden lentäjän kanssa. Kunnia Ukrainalle taistelussaan ikuista vainoojaa vastaan! Kuva: Aleksi Girs
Sanna Antikainen 🇫🇮 🇺🇦 tweet media
Suomi
147
86
851
35.3K
Panu Laturi
Panu Laturi@panulaturi·
Pitäisi varmaan huolehtia Perussuomalasten luomassa vihan Suomessa asuu tulevaisuudessa myös koulutettuja ja älykkäitä ihmisiä koska miksi asua VihaSuomessa kun on kyvyt hyvään työpaikkaan Kanadassa tai muissa pohjoismaissa ja Virossa. Ennen korkeat verot aiheutti muuttamispäätöksiä tulevaisuudessa Vihan yhteiskunta
Suomi
3
0
1
146
Lulu Ranne
Lulu Ranne@LuluRanne·
1/2 Meidän poliitikkojen velvollisuus on huolehtia Suomesta parhaalla mahdollisella tavalla niin, että taloutemme ja turvallisuutemme vahvistuvat Jos näin ei toimita, ei meillä ole tulevaisuudessa varaa huolehtia valtion ydintehtävistä ja heikoimmista. is.fi/politiikka/art…
Suomi
36
2
139
4.2K
Tiger Sixty
Tiger Sixty@Tiger60plus·
@LuluRanne No aika paskaan kuntoon Suomi on saatu viimeisten 20 vuoden aikana, mukana alas ajossa ollut kaikki puolueet tasaisesti.
Suomi
0
0
4
48
Anders Adlercreutz
Anders Adlercreutz@adleande·
Viikon päästä on Unkarin ja EU:n kannalta varsin tärkeät vaalit. Peli on ollut todella rumaa ja Orban on saanut ja pyytänyt apua niin Venäjältä kuin USA:n Magasfääriltä. EU:n - ja Suomen - kannalta olisi tärkeää, että Unkari palaisi EU:n arvoihin tukeutuvaksi oikeusvaltioksi.
Suomi
192
7
275
17.7K
Tiger Sixty
Tiger Sixty@Tiger60plus·
@kokkoismo Surullista nämä Ismo Kokon likaiset ja viha twiitit kunniallisesta virkamiehestä! Ismo Kokko suoltaa niin paljon paskaa puheillaan, täytyy olla demari tai idiootti.
Suomi
0
0
1
49
Tiger Sixty
Tiger Sixty@Tiger60plus·
@Amockx2022 Next, Macron will send French soldiers to defend muslim terrorists against a NATO country? This is how Macron acts in the EU when it benefits France - always!
English
0
0
0
10
Amock_
Amock_@Amockx2022·
BREAKING : Massive diplomatic victory for French 🇫🇷 President Emmanuel Macron Iran 🇮🇷 will give free passage to french ships and tankers through the Strait of Hormuz because Macron took firm stand against US and Israel 🔥🔥 The formula of Iran is simple, show loyalty, show spine and they will reward you 🫡
English
1.9K
4.5K
17.9K
636.1K
Tiger Sixty
Tiger Sixty@Tiger60plus·
@TimoHerranen Hyvä asiallinen ja monesta kohtaa tietopohjainen keskustelu. Debatti oli vähissä, kaikki samaa mieltä - tarkoituksella? Yksi asia kummastutti, kun Herranen mainitsi, että Suomeen eksyneet olisi halpis drooneja? Siis pitkän kantaman halpis drooneja? Gyroskooppi ja inertia?
Suomi
1
0
0
1.1K
Timo Herranen
Timo Herranen@TimoHerranen·
Suosittelen. Hieman enemmän aikaa ja näkökulmia. Kiitos hyvästä keskustelusta kolleegat. Ja ylelle myös asiallisesta ja keskustelijoille tilaa antavasta tyylistä. Tällaisissa on mielellään mukana. areena.yle.fi/1-76655592
Suomi
93
83
1.6K
103.6K
Tiger Sixty
Tiger Sixty@Tiger60plus·
@kallejulkunen Huono ravinto ei pelkästään kerry vyötärölle rasvana, vaan samassa suhteessa aivojen ympärille rasvana - haitta aivojen toiminnalle. Varmista vyötärösi!
Tiger Sixty tweet media
Suomi
0
0
0
5
Kaarlo Julkunen
Kaarlo Julkunen@kallejulkunen·
@Tiger60plus Tarvitaan maahanmuuttajia opastamaan persuja somessa oman aidon nimen ja kuvan käyttöön.
Suomi
1
0
1
218
Kaarlo Julkunen
Kaarlo Julkunen@kallejulkunen·
Yritykset, joissa omistus on ulkomailla ja toimivat Suomessa, ovat ns.paperittomia. Olisi hölmöä jotain tukea niille maksaa...
Suomi
17
1
19
1.5K
Td111
Td111@dtah02·
@lasleh @iltalehti_fi Turvapaikanhakijat eivät ole koskaan saaaneet Kelan tukia. He saavat vastaanottorahaa. He saavat vastaanottorahaa myös kielteisen päätöksen jälkeen muutoksenhaun ajan. Tämä muutos ei vaikuta keneenkään, koska lähes kukaan näistä ilman oleskelulupaa olevista ei saa Kelan tukia.
Suomi
3
0
1
627
Tiger Sixty
Tiger Sixty@Tiger60plus·
@anttisiikaaho Kepun ja demarien perustama Työkanava Oy, jonka piti työllistää osatyökykyisiä, epäonnistui ja lopetettiin vähäisten tulosten vuoksi. Rahaa paloi .....m
Suomi
0
1
3
29
Antti Siika-aho
Antti Siika-aho@anttisiikaaho·
Keskusta on esittänyt nuorille työtakuuta. Nyt Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen esittää korjaussarjaa akuutin työttömyyskriisin laukaisemiseksi. 🍀Työttömille keikkatöitä, 🍀kotitalousvähennyksellä pienyrittäjyyttä ja 🍀nuorille kesätöitä. keskusta.fi/ajankohtaista/…
Suomi
58
7
44
3.3K
China pulse 🇨🇳
China pulse 🇨🇳@Eng_china5·
The United States drops bombs, and its aircraft get shot down; China delivers humanitarian aid, and its planes are welcomed by people in war zones! Will aggressors always remain strong? No. Will the forces of justice grow stronger? Yes! Long live the People's Republic of China! Long live the unity of the people of the world!
English
906
3.2K
12.6K
866.9K
Tiger Sixty
Tiger Sixty@Tiger60plus·
@kajakallas But the EU leaders has stated that the matter does not concern the EU and the EU is not willing to open the strait?
English
0
0
0
3
Kaja Kallas
Kaja Kallas@kajakallas·
I had a phone call with Chinese Foreign Minister Wang Yi today to discuss the situation in Iran and its impact on the global economy and energy security. We also discussed EU-China relations. Iranian attacks on civilian ships, and the threat of more, have brought traffic in the Strait of Hormuz to a near halt. This is why restoring safe, toll-free freedom of navigation in the Strait, consistent with the Law of the Sea, is an urgent priority. The EU supports all diplomatic efforts to achieve this and calls for de-escalation and restraint. Attacks against civilians and civilian infrastructure must cease.
English
1.2K
398
2.2K
429.5K
Tiger Sixty
Tiger Sixty@Tiger60plus·
@SarasvuoJari Nopeasti kuitenkin tehty poliisitutkinta ja syyttäjän päätös - pari viikkoa?
Suomi
0
0
0
38
Jari Sarasvuo
Jari Sarasvuo@SarasvuoJari·
Miksi meillä de facto hyväksytään varastelu? Jos puolueet välittäisivät lainkuuliaisista yhteiskunnan rakentajista, siis suuresta enemmistöstä, tällainen pahanteko olisi täysin suitsittavissa. Puuttuu vain poliittista tahtoa. Keinot kyllä löytyisivät. Ihan inhimillisesti.
Heikki Konttinen@HeikkiKonttinen

Ei kovin vakuuttavaa.

Suomi
140
178
2.3K
59.4K
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦
SAK:n kehitysyhteistyöjärjestö SASK haastaa valtion oikeuteen, koska saavat tänä vuonna "vain" 10 miljoonaa euroa veronmaksajien rahaa? Pähkähullua. Näiltä loputkin tuet pois, harrastelkoot ylimieliset ay-pomot kehitysapua liittojen jäsenten rahoilla. is.fi/politiikka/art…
Tere Sammallahti 🇫🇮💙🇺🇦 tweet media
Suomi
96
219
2.7K
46.3K
Tiger Sixty
Tiger Sixty@Tiger60plus·
@kallejulkunen Olen aina kuvitellut, että EU parlamenttiin mennään vaikuttamaan EU asioihin?
Suomi
0
0
0
52
Kaarlo Julkunen
Kaarlo Julkunen@kallejulkunen·
Erittäin hyvä tavoite. Nyt on palkansaajien aika saada se, mikä palkansaajalle kuuluu. Valtakamppailu | Suomesta duunarien paratiisi: Li Andersson paljastaa puolueensa reseptin vaalivoittoon hs.fi/politiikka/art…
Suomi
7
1
12
900
Tiger Sixty
Tiger Sixty@Tiger60plus·
@HenriVanhanen Onko venäjä suomea valovuoden edellä, pystyy havaitsemaan ja kontrolloimaan Ukrainan drooneja ja Suomessa viranomaiset havaitsee droonin, kun paikallinen Kaarlo löytää sen pellolta ja informoi viranomaisia! "Matalalla lentäviä on tutkan vaikea havaita"???
Suomi
0
0
3
115
Henri Vanhanen
Henri Vanhanen@HenriVanhanen·
1. Parikkalan drooni ilmeisesti myös ukrainalainen. Samaan aikaan Ukrainan ulkoministeri sanoo, että Venäjä pyrkii tarkoituksella ohjaamaan drooneja Suomeen ja Baltiaan. Tämä ei ole yksittäinen häiriö vaan merkki siitä, että sota näkyy nyt konkreettisesti myös Suomen ilmatilassa.
Suomi
41
21
274
12.6K
Tiger Sixty
Tiger Sixty@Tiger60plus·
@ErkkaRailo Se on vähän kuten, suomi ei halua puuttua Hormuzinsalmen aukipitoon, kun Iran sulki sen - koska Jenkit hyökkäsi Iraniin? Vai miten se nyt menee - vai onko vaan mutku?
Suomi
0
0
0
37
Erkka Railo 🇺🇦
Erkka Railo 🇺🇦@ErkkaRailo·
Toimittaja kyseli, että pitäisikö Suomen vaatia Ukrainaa tilille siitä, että tänne tulee Ukrainan drooneja. Yhtä hyvin voisi pistää tilille Venäjän ja Putinin. Heidän takiaan Ukraina niitä drooneja lähettelee.
Suomi
71
25
621
14.9K