John Farson
19.1K posts





















Paasto ei sovi lapsille. Paasto aiheuttaa lapsille väsymystä, keskittymisvaikeuksia ja pahimmillaan se johtaa väkivaltatilanteisiin. Muslimit viettävät paraikaa kuukauden kestävää uskonnollista paastoa eli ramadania. Paasto ajoittuu valoisaan aikaan – muslimit paastoavat auringon nousun ja auringon laskun välisen ajan, joka Helsingissä nyt keväällä tarkoittaa vähintään 11 tuntia ilman vettä ja ruokaa. Kesällä, jolloin Suomessa on valoisinta, muslimit paastoavat vähintään 20 tuntia vuorokaudessa. Monissa perheissä myös lapset osallistuvat ramadaniin. Joko vapaaehtoisesti, painostettuna tai pakotettuna. Jopa alakouluikäiset koululaiset ottavat osaa Suomessa paastoon. Koulujen ei pidä tukea nälän näkemistä millään lailla. Yhteiskunnan pitää antaa selvä signaali. Lapsen oikeus koulunkäyntiin sekä ruokaan ja juomaan pitää olla aina etusijalla, eikä minkään uskonnon käytännöt saa tätä estää. Erityisesti alakouluikäisten paastoaminen on asia, johon lastensuojelun pitää puuttua. On meidän vastuulla suojella jokaista lasta ja varmistaa, että he jaksavat koko koulupäivän ajan. kokoomusnaiset.fi/2025/03/27/sei…






















