Markku Lilja

Sen sijaan, että viesti järjestelmän välttämättömästä uudelleen ajattelemisesta ja visioinnista liittyen talouden tulevaisuuteen ottaisi vauhtia, keskustelu pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.  Perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan - mihin hupenevia rahoja tulee käyttää, mikä on yksilön ja perheen vastuu, mikä on tärkeintä - poliitikkoja ja virkamiehiä työnnetään kulmaan, jossa halutaan kuulla yksittäisiä (pieniä) säästötoimia. Niistä tehdään kirkuvia otsikoita lehtiin ja raadeltavia syöttejä politiikkaan, minkä jälkeen muut poliitikot, oppositio, kansalaiset ja eturyhmät voivat niitä vastustaa. Ei ainakaan tästä! Jostakin, mutta ei tästä! Sama kuvio on toistunut kymmeniä kertoja muutaman viime vuoden aikana. Tänään ilmestyi IS:n haastattelu minusta (ns. pääsiäisjuttu, mutta pitkälti säästöihin keskittyvä) ja HS Kuukausiliitteen juttu budjettipäällikkö Mika Niemelästä. Ensin mainitusta innokkaimmat muut mediat ennättivät heti kertomaan, että Purra ehdottaa hallitukselle uusia säästöjä esimerkiksi eläkkeisiin ja maatalouteen. En kylläkään ehdottanut, vaan kerroin näkemyksiäni tulevien vuosien vaatimuksista eri sektoreilla - ja nimenomaan kaikilla sektoreilla. Kymmenen miljardin säästöt tarkoittavat, että kunnianhimon tasoa pitää merkittävästi nostaa, ja pyhät lehmät raahata budjettipöydälle. Tällainen pohdinta on nähdäkseni mitä tärkeintä valtiovarainministerin hommaa. Toisessa jutussa budjettipäällikkö puhuu tismalleen samasta asiasta. Myös virkamies Niemelä on huomannut, että yksittäisiin leikkauskohteisiin viittaaminen pelkistää huomiota liiaksi, koska media- ja politiikan logiikka toimii niin. Hän on itse ottanut osumaa maaseudun asfalttiteistä ja sotesta ja monesta muustakin suoraan sanoitetusta säästökohteesta. Toimittajien näppärään ansaan eli poseeraamaan saksien, juustohöylän tai moottorisahan kanssa hän ei onneksi suostu. Viesti on kuitenkin sama. Vanhaan tapaan ei voida jatkaa. Huoli siitä, että asiaa ei vieläkään riittävästi sisäistetä, on suuri. Mitä jos demokratian poliittinen prosessi ei pystykään vastaamaan ongelmaan? Mitä jos äänestäjät eivät ymmärrä asiaa eivätkä poliitikot välitä kuin seuraavista vaaleista?  Ongelma on nimittäin poliittinen. Kyse kun ei ole mahdottomuuksista. Niin budjettipäällikkökin todistaa.  Homma on täysin tehtävissä, kunhan lopetetaan näpertely ja löydetään päättäjille munat/vastaavat. Ennen vaaleja on syytä altistaa erilaiset poliittiset visiot ja puolueiden talouspoliittiset linjat rinnakkain julkiselle kritiikille ja keskenään arvioitaviksi. Jos näin ei tehdä, syystä tai toisesta, esimerkiksi koska tiettyä poliittista suuntaa halutaan suojella, tilanne on äänestäjälle epäreilu. Julkisen vallan ydintehtävien määrittäminen, prioriteettijärjestykset ja uusi finanssi- ja talouspolitiikan järjestys - vaikkapa sitten nollapohjabudjetoinnista käsin - ovat hyvä pohja rationaaliselle ja poliittisesti kestävälle tulevaisuuden hahmottamiselle. Valtion menomomenttien automaattinen kasvaminen täytyy joka tapauksessa katkaista. ”Voiko tästä säästää edes vähän?” on parempi muuttaa muotoon ”tarvitaanko tätä oikeasti?”.  Kuva: VN

Tänään opin, että Suomessa on jopa ”järjestöhallitusammattilaisia”. Aluksi ajattelin, että Maaseudun Tulevaisuus -lehteä oli keijotettu. Mutta ei, todellinen henkilö. Keskustanaisten pääsihteeri. Tämä on se syy, miksi poliittinen eliitti leikkaa mieluummin peruspalveluista kuin järjestötuista. Oma suu on lähinnä.

Hienoa, että Lafferin käyrä alkaa vihdoin näyttämään kyntensä myös käytännössä. Syyt suomalaiseen yltiöverottamiseen alkavat pala palalta paljastua ihmisille. Kuin sipulia kuorittaisi.

Ihmetyttää aikuisten ihmisten kakaramaisuus. Kun yhteiset tulot eivät kata yhteisiä menoja, on reilua tasapainottaa tilannetta. Pienen väestönosan rasituksen lisääminen eli veronkiristys ei enää toimi, vaan johtaa tietenkin alijäämän pahentumiseen yli ajan. Pakko siis säästää. Mieluummin turhemmista kuin kaikkein tärkeimmistä toiminnoista. Heretkää parkumasta! Näitä järjestöjä nyt vaan on liikaa. Ja järjestöjen johto saa ansioitta veronmaksajilta liian korkeita korvauksia. Sama koskee yritystukia. Ja tehtävässään epäonnistunutta toimimatonta hallintoa. Säästökohteita toisarvoisista kohteista kyllä löytyy. Pitkään olette rypeneet toisaalle kuuluvissa, ahtaalla olevien veronmaksajien kustantamissa rahoissa. Nyt on tullut aika korjata vinoumat, ennen kuin lasku hyvinvointiyhteiskunnan ensisijaisille edunsaajille kasvaa aivan kohtuuttomaksi. Nyt ryhtiä, hyväonniset hannuhanhet! Tervetuloa taakankantajien duuneihin!