Tapio Nummi
12.6K posts

Tapio Nummi
@NummiTapio
Tutkija ja musiikin harrastaja. Populismin ja rasismin vastustaja.
가입일 Ocak 2020
997 팔로잉665 팔로워
Tapio Nummi 리트윗함

@SarasvuoJari Toisten rahat on loppu, toisten ei. Rahaa riittää mainiosti veron kevennyksiin ja tukiin kaikkein rikkaimmille, mutta ei niille köyhimmille. Kaiken kukkuraksi tämä oikeiston ideologia on osoittanut toimimattomaksi. Taloutemme on pahimmassa ahdingossa vuosikymmeniin.
Suomi

@AnttiHuotari7 Olisi pitänyt ymmärtää samanaikaisten leikkausten ja työelämätoimien vaikutus kysyntään kotimaassa. Tätä ei joko osattu tai ideologisista syistä haluttu ottaa huomioon. Ylipäätään nähdään, että näin isojen asioiden valmistelu ei saisi jäädä vain yhdelle ministeriölle.
Suomi

Valtiovarainministeriölle on luovutettu aivan liikaa valtaa. Virkamiehet määrittävät nyt leikkauslistoilla tulevaisuutta poliitikkojen sijaan.
"Käytännössä Niemelä piirtää joukkonsa kanssa karttaa, jonka mukaan seuraava hallitus joutuu liikkumaan"
hs.fi/kuukausiliite/…
Suomi
Tapio Nummi 리트윗함
Tapio Nummi 리트윗함


@planerva Jep, ja vastauksista päätellen joillekin näyttää olevan vaikea hyväksyä, että oikeiston ideologinen politiikka ei vaan toimi käytännössä. Tämä Orpon hallituksen taivallus on oppikirjamainen esimerkiksi tästä.
Suomi
Tapio Nummi 리트윗함

Jännä yhteensattuma että VM:n budjettipäällikön näkemys valtiontaloudesta on aivan sama kuin Kokoomuksen ja Persujen 🤔
Ja kuitenkin Niemelä on ”ideologisesti neutraali” kuulemma 😂🤣😂
Marjut Stubbe@StubbeStubbe
Niemelä sanoo: "Lähtökohtaisesti kaikki menot on nolla." Iso osa menoista ei ole poliittisia valintoja ja että ne voisi noin vain nollata. Iso osa menoista ovat lakisääteisiä velvoitteita, joihin kansalaisilla on subjektiivinen oikeus. hs.fi/kuukausiliite/…
Suomi
Tapio Nummi 리트윗함
Tapio Nummi 리트윗함

@MikaIhamuotila @mhniemela Onttoja puheita ilman näyttöjä
Yksikään Niemälän ennustus ja laskelma ei ole vielä osunut oikeaan
Hänenkin oikeistopolitiikalla on saatu aikaan ennätysvelka, ennätysalijäämä, ennätystyöttömyys, luottoluokituksen lasku, EU:n tarkkailuluokalle joutuminen ja asunnottomuuden kasvu
Suomi

@Stefu60 @anjahelenar Ei ymmärretä, kun ennusteita vedellään ideologian pohjalta. Ei niin.
Suomi

@NummiTapio @anjahelenar Tapio eikä Nazima ymmärrä. He ovat demareita👍
Suomi

Ei paljon lisättävää:
"Olisi myös helpompi ymmärtää Niemelän puheenvuoroa, jos valtiovarainministeriö olisi itse onnistunut omissa ennusteissaan tämän hallituskauden aikana”. Nasima Razmyar moittii Mika Niemelän puheita
hs.fi/politiikka/art…
Suomi
Tapio Nummi 리트윗함

Viimeistään tämän jutun jälkeen voidaan unohtaa Niemelän virkamiesstatus. Hän haluaa olla poliitikko ja leikata tulojen tasaukseen perustuvan hyvinvoinnin pois.
hs.fi/kuukausiliite/…
hs.fi/kuukausiliite/…
Suomi
Tapio Nummi 리트윗함

@PatrizioLaina Se ei oikein riitä, yksittäiselle toimelle etsitään joku kirjallisuusreferenssi, joka tukee hallituksen näkemystä. Tarvitaan toimenpiteiden vaikutuksen kokonaisarviointia, joka selvästi nyt on ainakin epäonnistunut ellei sitten tarkoituksella jätetty kokonaan tekemättä.
Suomi
Tapio Nummi 리트윗함

Nollabudjetoinnilla hallitusneuvottelut kestäisivät varmaan koko hallituskauden. Eihän ole mitään järkeä aloittaa nollasta vaan muutoksesta.
Lisäksi tässä ihmisiltä kaivataan enemmän vastuuta, mutta samaa vaatimusta ei uloteta esim. elinkeinoelämään. 🧐
hs.fi/kuukausiliite/…
Suomi
Tapio Nummi 리트윗함
Tapio Nummi 리트윗함

Jotta totuus ei unohtuisi tässä kun maailma sekoaa, muistellaan ketkä tätä oikein toivoivat!
Jussi Halla-aho@Halla_aho
@OutiMia Diggaan ja on. Trump on parasta, mitä Yhdysvalloille ja länsimaailmalle on tapahtunut piiitkään aikaan.🙂
Suomi
Tapio Nummi 리트윗함

Rauhaisaa pääsiäistä ystävät🐣!
Tiesittehän, että viisaat ja sivistyneet, koulutetut ja älykkäät, duunarit, opettajat, tutkijat, taiteilijat ja tiede- sekä valkokaulusväki ovat vasemmiston kannattajia. Näin on ollut aina sivistyneistön piirissä Euroopassa.
Yhteinen hyvä on kaikkien etu. Rauha on kaikkien etu. 🕊🐥🌎 #Piketty
is.fi/politiikka/art…
Suomi
Tapio Nummi 리트윗함
Tapio Nummi 리트윗함

Sanokaa mitä sanotte, mutta tästä touhusta on kristinusko kaukana. Aivan sairasta menoa.
Really American 🇺🇸@ReallyAmerican1
BREAKING: Televangelist Paula White compares Trump to Jesus because they were both “betrayed and arrested and falsely accused.” This person is employed by the White House.
Suomi










