Anna-Mari

Päättäjät, kuunnelkaa hoitajia: “Hei Juho ja siunattua pitkäperjantaita 🙏 Näihin pakkorokotuksiin haluaisimme muutoksen. Hoitajat joutuvat töissä ottamaan influenssarokotteen vaikka emme sitä halua ja siitä ei ole hyötyä, hoitajat ovat sairaampia kuin koskaan ennen. Rokotuksen jälkeen olemme monesti kaksikin viikkoa jopa keuhkokuumeessa ja syömme montakin kuuria antibioottia joka ei ole myöskään hyvä asia. Vanhukset pakotetaan ottamaan rokote ja siinä sivussa laitetaan vaivihkaa korona rokote ja jos vanhus kieltäytyy niin heille sanotaan, että otit tämän viimevuonna niin laitetaan nytkin ja niin livahtaa rokote käsivarteen. Me hoitajat kun emme voi ääneen kapinoida ja töitä on tehtävä, toivoisimme teiltä päättäjiltä apua pakkorokotusten lopettamiseen. Kiitos.”

Jos yhtään mitään ymmärtää lapsista ja kehityspsykologiasta, niin lapsethan tarvitsevat kokemusta siitä, että maailma on turvallinen. Turvallisuuden kokemus edellyttää ajatusta jonkinlaisesta pysyvyydestä, rutiineja, ennakoitavuutta. Koti on tuossa vielä ensi viikollakin, lauantaina mennään mummin luo – ja huomennakin minä herään tyttönä, enkä ole yön aikana muuttunut pojaksi. Ja vaikka leikkaisi tukan lyhyeksi ja pukeutuisi jediritariksi, on yhä edelleen tyttö. Lapsen maailma ei saa olla fluidi matrix, joka muuttuu koko ajan kuin muovailuvaha. Lapsen mielen pitää saada kiinnittyä johonkin. Ihmisiin, asioihin, ympäristöön, todellisuuteen. Lapset ovat sopeutuvaisia, kyllä. Mutta heitä ei ole tehty hallitsemaan kaaosta ja sekoilevia aikuisia, se ei ole heidän tehtävänsä. Myöhemmin he tulevat kyllä oppimaan, etteivät asiat ole useinkaan mustavalkoisia. He tulevat oppimaan, että maailmassa on todellisuuksia yhtä monta kuin on ihmistä, ja sen ymmärryksen ja niiden toisten ihmisten, todellisuuksien ja totuuksien kanssa on vain elettävä ja tasapainoiltava. Tässä maallikon ajatuksia. Todellisia asiantuntijoita ovat esim. Liisa Keltikangas-Järvinen ja Jari Sinkkonen.