Jocka Träskbäck

47.3K posts

Jocka Träskbäck banner
Jocka Träskbäck

Jocka Träskbäck

@Jocka

Kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja (kok.), HHJ PJ, kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu, sarjayrittäjä, journalisti, hallitusammattilainen.

Tampere, Suomi Katılım Mayıs 2008
711 Takip Edilen15.9K Takipçiler
Jocka Träskbäck
@He1kk1S Eli kävimme yökerhojen henkilökunnan kanssa aamuyöllä syömässä kiinni olevassa ravintolassa? Melkoista.
Suomi
0
0
0
31
HeikkiS
HeikkiS@He1kk1S·
@Jocka Pispalan Hesburger on avattu 2000-luvulla, eikä ollut auki yöaikaan.
Suomi
1
0
0
56
Jocka Träskbäck
Onnea 30-vuotias Nokia Communicator! Tänään Raatihuoneella juhlittiin ikonista tuoteperhettä, joka muutti etätyön ja liikkuvan toimiston tulevaisuutta. Itse investoin aikoinaan jokaiseen malliin, ja ne olivat kyllä kovia työjuhtia. Pääsin tänään tapaamaan myös Communikatorin isän, Reijo Paanasen. Muistan edelleen miten arviolta vuonna 1997 huomasimme ystäväni kanssa Pispalan Hesburgerissa aamuyöllä, että Commarista löytyy myös Telnet-yhteys, eli sillä pystyi päivittämään nettisivuja mistä tahansa. Se muutti paljon. Muuttaessani Espanjaan vuonna 1999 olivat Nokia ja Osuuspankki kehittäneet maailman ensimmäisen mobiilipankin. Sain softan jotain kautta itselleni koekäyttöön, ja se toimi täydellisesti. Tiedot syötettiin ruudulle avautuvaan maksulomakkeeseen ja sen jälkeen painettiin nappia. Tiedot siirtyivät pankkiin tekstiviestillä. Myöhemmin toimittajana tein kentältä valtavan määrän juttuja Communikatorilla, jolloin ne olivat verkossa jo tuntikausia ennen kuin vanhan koulukunnan toimittajat olivat vielä ehtineet edes toimitukseen naputtamaan koneitaan. Nokia Communicator oli monella tavalla todellinen game changer. Onnea 30-vuotias Communicator! Ja kiitos. #nokia #communicator
Jocka Träskbäck tweet mediaJocka Träskbäck tweet mediaJocka Träskbäck tweet media
Suomi
14
6
111
5.7K
Kari Jarvansalo 🥁
Kari Jarvansalo 🥁@jarvansalo·
Tässä merkittävimpiä SYP:n historiallisia innovaatioita: Maailman ensimmäinen verkkopankki (Telesyp): SYP avasi vuonna 1979 Telesyp-palvelun, jota pidetään maailman ensimmäisenä verkkopankkina. Se mahdollisti yrityksille ja myöhemmin kotitalouksille pankkiasioinnin päätteiden ja puhelinverkon välityksellä. Pankkiautomaatit ja "Setelirulla": SYP oli eturintamassa tuomassa käteisautomaatteja Suomeen 1970-luvulla. Ensimmäiset kokeilut tehtiin jo 1960-luvun lopulla, ja myöhemmin automaateista tuli osa arkipäivää, kun pankkikortit yleistyivät 1980-luvulla. Suomen ensimmäinen liikepankki: SYP perustettiin vuonna 1862 Suomen ensimmäiseksi liikepankiksi. Se rikkoi valtionpankin monopolin ja loi pohjan modernille suomalaiselle yritysrahoitukselle. Omat setelit: Ennen kuin setelinanto-oikeus keskitettiin Suomen Pankille, SYP laski liikkeeseen omia 25 ja 100 markan seteleitään vuosina 1866–1892. Mikropankki ja puhelinpankki: 1980-luvulla SYP kehitti Mikropankki-palvelun, joka toi pankkipalvelut kotitietokoneisiin. Tätä seurasi puhelinpankki, jossa asioita pystyi hoitamaan näppäinpuhelimella. Pankki oli koko toimintansa ajan (1862–1995) tunnettu halustaan kokeilla uusia tapoja palvella asiakkaita, mistä Autopankki ja Telesyp ovat loistavia esimerkkejä.
Suomi
1
0
1
44
Jocka Träskbäck
Holtittomasti paisunut julkinen sektori vie Suomea konkurssiin, ellei suuntaan saada muutettua. Suomi tarvitsee kasvua ja yrittäjyyttä, ei päätöntä rahanjakoa sinne tänne vaapula vissun.
Suomi
33
7
84
2.2K
Jocka Träskbäck
@juhapsav @PasiTiihonen Kyllä. Ensin taisi tulla 1999 OP Kultaraha Communicator ja sitten Merita Solo vielä samana syksynä. Muita pankkisovelluksia laitteeseen ei tainnut ollakaan. Siis SMS-pohjalta kauan ennen WAP-laitteita. Jossain on varmasti myös muistelmia.
Suomi
1
0
0
24
Juha-Pekka Savolainen
Juha-Pekka Savolainen@juhapsav·
@Jocka @PasiTiihonen Muistelin Meritalla olleen sitä Solo tms. verkkopankkia ennen joku SMS ja WAP-viritys. Varmaan näistä joku on muistelmat kirjoittanut. Pitää kaivella joskus. Tuo Solo oli muistaakseni ihan hyvä. Taisin ensimmäiset osakkeet ostaa sen kautta, mutta ne eivät kovin hyviä olleetkaan.
Suomi
1
0
0
25
Pasi Tiihonen
Pasi Tiihonen@PasiTiihonen·
@juhapsav @Jocka joskus kasarin lopulla ne "verkkopankit" jo tulivat, eivät vain käyttäneet Internetiä vaan suoria soittosarjoja. Solo -96 taisi tosiaan olla tuo eka Internetin yli toimiva kuluttajien pankkipalvelu.
Suomi
1
0
0
31
Jocka Träskbäck
@juhapsav Verkosta löytyi nyt tällainen. "Toteutimme myös ensimmäisenä maailmassa SMS-perusteisen pankkipalvelun NOKIAn kommunikaattoriin (Osuuspankin Communicator Kultarahapalvelu yritysten pankkipalveluihin)." itvision.fi/index.php?sivu…
Suomi
0
0
0
28
Jocka Träskbäck
Huomio tamperelainen yrittäjä! Kaupunki järjestää yrittäjille nykyisin laadukkaita tapahtumia, joihin kannattaa tulla kuulemaan uutta ja verkostoitumaan. Seuraava tilaisuus järjestetään 26.3.2026 kello 08.45-10.00 Finlaysonin Media54-kiinteistön katutasossa Kohtaamisia-tilassa. Aiheena on tekoälyn hyödyntäminen. Aiheesta kertoo yrittäjä Jari Vasko. Aikataulu ja ilmoittautumisen linkki alla. Aikataulu 8.45–9.00 Aamupala 9.00–9.20 Yrittäjän alustuspuheenvuoro 9.25–10.00 Verkostoituminen …iskirje-yrittajyyspalvelut.tampere.fi/a/s/74477238-b…
Jocka Träskbäck tweet media
Suomi
0
0
1
345
Jocka Träskbäck
Politiikassa asiat riitelevät, eivät ihmiset. Tampereen kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajana istun Ilmarin kanssa viikoittain kokouksissa, ja olemme tietenkin ajoittain myös eri mieltä asioista. Se on täysin normaalia, sillä minä edustan kokoomusta ja Ilmari demareita. Nyt on kuitenkin syytä huolestua jatkuvasta disinformaatiosta. Olen viime kuukausina huomannut mediassa ja sosiaalisessa mediassa leviävän enenevässä määrin perättömiä väitteitä. Poliitikoita ja asioita saa tietenkin kritisoida, mutta se tulisi tehdä keksittyjen satujen sijaan tosiseikkojen perusteella. Viime aikoina nähdyt tapaukset eivät ole enää yksittäistapauksia, vaan kyseessä on jatkuva disinformaation tulva, josta edes perinteinen media ei saa puhtaita papereita. Tähän mennessä härskein temppu oli tämä kouvolalaisen kuntapoliitikon masinoima väite, josta Aamulehti oheisessa artikkelissa uutisoi. En usko hetkeäkään, että tapaus olisi ollut vain tekoälyn syytä. Kuten lukuisia kertoja aiemminkin, raflaava valhe voitti näkyvyydessä arkisen totuuden. Vain ensin mainittu muistetaan pitkään. Viime aikoina nähty valheiden levittäminen pitää viheltää saman tien poikki. Ne johtavat yleensä siihen, että ei päästä keskustelemaan varsinaisesta asiasta. Vaalien lähestyessä juoni tihenee joka tapauksessa, eikä asiassa voida sulkea pois myöskään mahdollista itänaapurin toimintaa (mm. Jessikka Aro, Putinin trollit, Johnny Kniga 2019) eikä kehittyvä tekoäly ainakaan helpota tilannetta. Hyvät ystävät, älkää uskoko kaikkea mitä someissa, internetseissä tai lehdissä luette. Medialukutaitoa pitäisi kehittää nykyistä enemmän myös kouluissa. Ja selvästi tekoälylukutaitoa myös. Jos joku väite tuntuu liian erikoiselta ollakseen totta, se tuskin on totta. Leppoisaa viikon jatkoa!
Jocka Träskbäck tweet media
Suomi
39
7
137
14.4K
Gallupjohtaja
Gallupjohtaja@perusvirkamies·
@Jocka Ilmari osannee pitää puoliaan ilman kokoomuksen apuakin.
Suomi
1
0
4
377
Jocka Träskbäck retweetledi
Jussi Tuulensuu
Jussi Tuulensuu@tuulensuu·
Jocka Träskbäck (@Jocka) taisi olla edellinen, joka peräsi disinformaation perkaamista. Alla on esimerkki poliitikosta, joka valehtelee objektiivisesti, yksiselitteisesti ja karkeasti seuraajilleen. Miten asiassa tulisi toimia? Kenen? Kirjoittamiseen hänellä on toki vapaus.
Aki Linden@LindenAki

Miksi Suomessa hosutaan #hankintalaki uusimisen kanssa suuntaan, joka lisää julkisia kuluja sadoilla miljoonilla euroilla. EU:n hankintadirektiiviä ollaan parhaillaan uusimassa. Tämä johtaa ”heiluriliikkeeseen” eli ensin mentäisiin yhteen suuntaan, ja kohta taas toiseen.

Suomi
2
5
111
6.2K
Jocka Träskbäck
Nuorille kesätöitä! Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi lisätalousarvion ja siihen sisältyvän lisäpanostuksen nuorten työllistämiseen kesätyöseteleillä. Tässä puheenvuoroni.
Suomi
6
0
25
1.9K
Jocka Träskbäck
@Heidi_k_404 Tottakai se haittaa, eikä sellaista tule jatkossa tehdäkään. Päivityksessä ei ole kyse taidehankinnoista, joihin kaupungilla ei tässä taloustilanteessa ole mielestäni varaa.
Suomi
3
0
4
813
Heidi
Heidi@Heidi_k_404·
@Jocka Sekö ei yhtään häiritse, että konkurssissa oleva kaupunki tuhlaa neljännesmiljoonan tauluun?
Suomi
4
0
13
829
Joko taas
Joko taas@jokotaas0·
@Jocka Täällä ihmiset luottavat kriitittömästi siihen mitä Grok sanoo,vaikka se vastailee usein mitä sattuu.Vastaa esim.samaan kysymykseen eri tavalla privana ja keskustelussa.Tekoälyyn ei pidä luottaa sokeasti. Sen kanssa pitää muistaa lähdekritiikki ja se onko lähdettä tulkittu oikein
Suomi
1
0
5
839
Jocka Träskbäck
Ryhdikästä! Tampereella on syytä kieltää kasvot peittävien asusteiden käyttäminen päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Kyseessä on paitsi turvallisuuskysymys myös kysymys lasten ja nuorten vuorovaikutuksesta ja henkilön tunnistettavuudesta. Suomessa ei ole mitään syytä peittää kasvoja kaapuihin. tampere.fi/ajankohtaista/…
Jocka Träskbäck tweet media
Suomi
12
2
119
2.6K