Katri Haavikko

4.4K posts

Katri Haavikko banner
Katri Haavikko

Katri Haavikko

@Katrih1

mmm. Ruuantuotanto, äidinkieli, sanat, luonto, merkitykset, geenieditointi, puutarha, politiikka. Juuret Lapissa, työ Hankkijalla, twiitit omiani. 🇫🇮🇬🇧🇸🇪

Hämeenlinna Katılım Ağustos 2013
3.7K Takip Edilen1.2K Takipçiler
Katri Haavikko retweetledi
Päivän Byrokraatti
Päivän Byrokraatti@pbyrokraatti·
Ensimmäisenä viedään Ransu-koira piikille | Päivän Byrokraatti Näin toimii panttivankibudjetointi. Kun rälssin rahoitusta leikataan, ensimmäisenä ei ilmoiteta johdon palkkojen, hallinnon tai konsulttien vähentämisestä. Ei edes siitä, että käytettäisiin hieman sijoitustuottoja toimintaan, jota varten koko järjestö väittää olevansa olemassa. Sen sijaan valitaan tärkein, rakastetuin tai eniten ihmishenkiä pelastava palvelu, pannaan ase sen ohimolle ja kutsutaan lehdistö paikalle. Sydänliiton logiikka menee näin: > Defi . fi pelastaa ihmishenkiä. > Sen ylläpito maksaa 50 000 euroa vuodessa. > Jos joku ulkopuolinen ei anna rahaa, palvelu suljetaan. Samaan aikaan Sydänliitolla on kuitenkin yli 20 miljoonan euron arvopaperisijoitukset. Viime vuoden sijoitustoiminnan nettotuotto oli 1,25 miljoonaa euroa ja koko tilikausi 733 000 euroa ylijäämäinen. Jos Sydänliitto uskoo omat puheensa palvelun merkityksestä, se on siis valmis uhraamaan mieluummin nämä ihmiset kuin neljä prosenttia yhden vuoden sijoitustuotoistaan. Johdon kompensaatiosta, hallinnosta tai sijoitussalkusta ei julkisessa hätähuudossa tarjota euroakaan. MIELI ry teki saman kriisiavulla. Järjestö laski omalla ”yksinkertaisella laskukaavallaan”, että rahoituksen leikkaaminen pudottaisi kriisikohtaamiset 150 000:sta 60 000:een. Ei esitelty säästöjä hallinnosta tai muusta toiminnasta. Suoraan 90 000 kriisissä tai itsemurhavaarassa olevan ihmisen keskusteluapuun. Kriisipuhelimessa noin joka toiseen puheluun vastaa kuitenkin palkaton vapaaehtoinen. Palkattuja ammattilaisia tarvitaan toiminnan pyörittämiseen, vapaaehtoisten kouluttamiseen ja toiseen puolikkaaseen puheluista, mutta valtion eurojen ja vastattujen puhelujen välillä ei silti ole järjestön esittämää suoraa vaihtosuhdetta. Se ei ollut budjettilaskelma. Se oli lunnasvaatimus. Samaan aikaan MIELI ry oli käyttänyt 400 000 euroa omaa pääomaansa vakuudettomaan, kahden prosentin korolla annettuun pääomalainaan lähipiiriinsä kuuluvalle ravintolayhtiölle. Lainasta jouduttiin myöhemmin alaskirjaamaan puolet. Omaa rahaa voitiin siis riskeerata ravintolaliiketoimintaan. Kun julkista rahaa leikattiin, panttivangiksi valittiin itsetuhoiselle ihmiselle vastaava puhelin. Panttivankibudjetoinnissa valinta esitetään ulkopuolisille näin: ”Antakaa meille lisää rahaa tai Ransu viedään piikille.” Sitten rälssin lobbari yrittää sysätä vastuun Ransun kohtalosta sille, joka ei suostunut maksamaan. Ei se niin mene. Panttivankidraaman terroristi ei ole se, joka kieltäytyy maksamasta lunnaita. Se on se, joka valitsee panttivangin, osoittaa sitä aseella ja sanoo: rahat tai henki. Ylellä panttivangeiksi kelpaavat Pikku Kakkonen ja MM-hiihdot. Sydänliitolla ja Mieli ry:llä ihmishenkiä pelastava palvelu. Siksi vastauksen pitäisi olla yksinkertainen: Niin kauan kuin leikkaukset osuvat Ransuun eivätkä hallintoon, leikataan lisää. Panttivangeista ei neuvotella. -- Ensimmäisenä viedään Ransu-koira piikille | Päivän Byrokraatti paivanbyrokraatti.com/2026/07/21/ens…
Päivän Byrokraatti tweet media
Suomi
38
337
1.9K
45.1K
Katri Haavikko retweetledi
Leena Pihanurmi
Leena Pihanurmi@pihanurmi·
Tuo päätös perutaan pian. Sillä rahaa ei ole. Ja kansalaisyhteiskunnan ei muutenkaan kuulu pyöriä verovaroin. Tässä OECD:n määritelmä kansalaisyhteiskunnalle: "Kansalaisyhteiskunta (civil society) tarkoittaa ihmisten toiminnan kenttää, joka sijoittuu valtion, markkinoiden ja perhepiirin ulkopuolelle ja joka perustuu kansalaisten omaehtoiseen ja vapaaehtoiseen järjestäytymiseen jonkin heidän kokemansa tärkeän asian puolesta." Suomen valtiorahoitteinen järjestökenttä ei mahdu kansalaisyhteiskunnan määritelmään. Nykyisessä rakenteessa jokainen veronmaksaja toimii välillisesti esimerkiksi huumeiden käyttöhuoneiden pakkokannattajana niitä ajavien kansalaisjärjestöjen kautta, vaikkei huoneita puoltaisi. Veronmaksaja toimii myös sirkustaiteilijoiden, työttömien ja eläkeläisten edunvalvojana. Reilua? No ei todellakaan.
Suomi
1
20
94
863
Katri Haavikko retweetledi
Mia Nores 🇺🇦 🇫🇮 🏳️‍🌈
Tämä lepsu rahojen jako on aivan järkyttävää. Suomessa on moitittu etelä- ja itäeurooppalaisten kehnoa taloudenpitoa. Mutta kappas vaan, kun valvonta on olematonta, niin näyttääpä olevan myös täällä maan tapa
Jussi Halme@HalmeJus

Jos tänään lukee yhden uutisen, niin kannattaa lukea tämä. Avaa aika hyvin, miten Suomessa voi saada miljoonatukia ihan tuosta vaan ja käyttää ne miten lystää. Miljoonatuet saanut yhdistys piti kirjanpitoa käsin ja maksoi palkkoja käteisellä yle.fi/a/74-20236696

Suomi
2
3
31
810
Katri Haavikko
Katri Haavikko@Katrih1·
Hei @Finnair . Kadotitte laukkuni 25 päivää sitten ja yhä vastaatte kyselyihin: pahoittelemme ja etsimme matkatavaroitasi. Ei. Teillä on jo korvausvastuu. Korvatkaa.
Suomi
17
21
1K
98.7K
Katri Haavikko retweetledi
Aki Hummasti
Aki Hummasti@AkiHummasti·
Tarina kahdesta pyramidihuijauksesta Vuonna 2008 paljastui historian suurin sijoitushuijaus. Bernie Madoff oli vuosikymmenten ajan pyörittänyt rahastoa, joka ei sijoittanut mihinkään. Uusien asiakkaiden rahat käytettiin vanhojen asiakkaiden “tuottojen” maksamiseen. Niin kauan kuin uutta rahaa virtasi sisään enemmän kuin vanhaa piti maksaa ulos, kukaan ei huomannut mitään. Madoff lupasi tasaisia, epäilyttävän vakaita tuottoja vuodesta toiseen. Sijoittajat luottivat, koska hänen maineensa oli tahraton ja järjestelmä näytti toimivan – kunnes se ei enää toiminut. Loppu tuli lopulta ulkoa päin: 2008 kansainvälinen finanssi- ja asuntolainakriisi sai sijoittajat nostamaan rahojaan poikkeuksellisen laajasti, eikä Madoffilla ollut enää tarpeeksi uutta rahaa kattamaan nostoja – ja koko rakenne paljastui. Mutta kuvitellaanpa toinen järjestelmä. Tässä ei oteta sijoitusta pyramidiin vapaaehtoisesti – tässä otetaan pakolla neljännes jokaisen palkasta, kuukaudesta toiseen, vuosikymmenten ajan, kuin mafia suojelurahoja keräten, vaikka pakolla ulosoton kautta. Suurinta osaa kerätystä rahasta ei sijoiteta odottamaan tuottoa sille, joka sen maksoi – noin neljä viidesosaa maksetaan heti ulos aiemmin pyramidiin liittyneille, niille jotka liittyivät järjestelmään aiemmin. Vain pieni siivu laitetaan sivuun rahastoihin, ikään kuin julkiseksi kulissiksi, jotta voidaan ulospäin esittää rahastointia ja kertoa valheellista tarinaa siitä että maksut laitetaan kasvamaan korkoa ja aikanaan, kun olet ollut pyramidissa tarpeeksi kauan maksajana, sinua odottaa suuri palkinto. Osallistujalle luvataan, että aikanaan hänelle maksetaan takaisin. Mutta summa ei oikeasri riipu siitä, mitä hän itse maksoi järjestelmään – se riippuu siitä, kuinka moni uusi maksaja on tuolloin mukana ja kuinka paljon rahaa riittää. Jos maksajia on vähemmän kuin saajia, murut pienenevät. Kun Madoffin huijaus lopulta romahti 2008, syynä oli yksinkertainen matematiikka: liian vähän uutta rahaa, liikaa vanhoja lupauksia lunastettavana. Sama yhtälö pätee jokaiseen pyramidiin, oli se sitten rikollinen vai laillinen. Madoff rakensi uskottavuutensa oman maineensa varaan – ja samaa tekee esimerkkimme toinen pyramidi. Jos joku muu taho tarjoaisi taloudellisesti ja todennäköisyyksien valossa yhtä surkeaa diiliä, seurauksena olisi varmasti petostutkinta. Ja tässä toisessa järjestelmässä yhtälö on jo nyt vino: syntyvyys laskee, väestö ikääntyy, maksajia on suhteessa vähemmän kuin saajia. Se järjestelmä on Suomen eläkejärjestelmä. Ero Madoffiin? Madoff joutui vankilaan. Tämä järjestelmä on laillinen, ja siihen osallistuminen on pakollista. Lasketaanpa pyramidi auki. Oletetaan keskimääräinen tulotaso ja 45 vuoden työura. Tänä aikana henkilö maksaa eläkemaksuja lähes 450 000 euroa – työntekijän ja työnantajan osuudet yhteenlaskettuna. Jos nuo samat rahat olisi sen sijaan sijoitettu 6 % vuotuisella tuotto-oletuksella, kasassa olisi 45 vuoden jälkeen pitkälle yli puolitoista miljoonaa euroa. Pitkää työuraa tekevä voikin siis aiheellisesti kysyä: missä on se puolitoista miljoonaa – tai edes se miljoona – joka minua maksuosuuteni perusteella kuuluisi odottaa eläkkeelle päästyäni? Vastaus: ei missään. Se on käytetty eläkeyhtiöiden hallintokuluihin, tulontasaukseen, aiempien, vähemmän maksaneiden ikäpolvien eläkkeisiin sekä sellaisten eläkkeisiin, jotka eivät ole pitkiä työuria tehneet. Eläkejärjestelmä, sen lisäksi että on pyramidihuijaus, on myös vain jatke Suomen erittäin epäkannustavalle järjestelmällä, jossa et juurikaan saa sen mukaan, mitä olet tehnyt, vaan missä osassa järjestelmää olet. Suuret ikäpolvet ovat siis enemmistön tyranniansa voimalla kaapanneet omat lapsensa – ja mikä karuinta, myös lapsenlapsensa – orjiksi järjestelmään, jonka ainoa tarkoitus on kunkin sukupolven kohdalla pitää tölkkiä liikkeellä juuri niin kauan, että kuolo korjaa pois. Lopulta järjestelmä kuitenkin romahtaa omaan mahdottomuuteensa.
Suomi
13
99
475
19.9K
Katri Haavikko
Katri Haavikko@Katrih1·
@HalmeJus @SoiliElomaa Kyllä Suomessa erilaisina pakkomaksuina kerättyä rahaa on. PALJON suhteessa väestömäärään. Mutta sen käyttämisen perusteet on aivan pielessä. Kohdistukset pahalla tavalla kieroutuneet. Miten sen saisi korjattua?
Suomi
0
1
4
292
Jussi Halme
Jussi Halme@HalmeJus·
Jos tänään lukee yhden uutisen, niin kannattaa lukea tämä. Avaa aika hyvin, miten Suomessa voi saada miljoonatukia ihan tuosta vaan ja käyttää ne miten lystää. Miljoonatuet saanut yhdistys piti kirjanpitoa käsin ja maksoi palkkoja käteisellä yle.fi/a/74-20236696
Suomi
15
78
764
8.8K
Katri Haavikko retweetledi
Mika Merano
Mika Merano@mikamerano·
Korruptiota kommentoi selkeästi muutama erilainen ihmisryhmä: 1) (Oikean laidan) ammattipoliitikot ja näiden kannattajat, jotka vähättelevät asiaa, koska se on tavalla tai toisella itseä lähellä. 2) (Nykyopposition) ammattipoliitikot ja näiden kannattajat, jotka rummuttavat asiaa, koska sillä saa poliittisia pisteitä. Omiensa tekemisiä nämä vähättelevät kuten ensimmäisen ryhmän kommentoijat. On hyvä huomata, että tyypillisesti kohtien 1 ja 2 poliitikot mahdollistavat erilaisin ”konsensushakuisten sopimusten” turvin toistensa korruption. Ja viimeisenä… 3) Me aivan tavalliset ihmiset, joita korruptio yksinkertaisesti vituttaa siitä huolimatta, kuka milloinkin on koplaamassa.
Suomi
33
88
1K
40.6K
Katri Haavikko
Katri Haavikko@Katrih1·
@HannuJarvinenPS @merentie Tieteen vapaus-argumentin taakse meneminen näissä konteksteissa tarkoittaa, että kaikille tutkimuksille koko ajan piikki auki. Sanakin rajoittamisesta, niin olet sivistymätönorbantrumpvähäjärkinen ja muutenkin ihan kakkapylly.
Suomi
0
0
2
20
Hannu Järvinen
Hannu Järvinen@HannuJarvinenPS·
Pääministerikin höpöttää taas A-Studiossa jotain tieteen vapaudesta, kun puhutaan verorahojen käytöstä tutkimusavustuksiin. Voisiko joku kertoa, millä tavoin tieteen vapaus on uhattuna, jos tutkija ei saa apurahaa? Ja koska aina joku jää joka tapauksessa ilman apurahaa, tarkoittaako se, että tieteen vapaus on uhattuna jatkuvasti?
Suomi
22
49
776
7K
Katri Haavikko retweetledi
Jukka-Pekka Puro
Jukka-Pekka Puro@JiiPeePuro·
Erehdyin taas avaamaan HS:n. Ja kuvittelin, millaista mahtaa olla HS:n toimituksen aamukahveilla? "Siis te ette usko mut nyt kesän tosiäijä - Bond - ammuttiin kerralla alas." "Siis wau hei". "Yläfemmat." "Joo hei, mä keksin että se oikeesti vaan pelkää meitä." "Siis nyt ne on niiiiin syvällä." Huokaus. Tiedättekö, kun ihan vaan hävettää ja nolottaa puolestanne? Lapsellista, itseään miljoonatta kertaa toistavaa, älyllisesti tyhjää. Ihan sama, pelkääkö joku fiktiivinen hahmo jonkun mieskuvafiktio-orientoituneen sukupuolitoimittelijan pseudoanalyysissä. En ole jaksanut nyt katsoa yhtään Bondia. Enkä Turhapuroa. Seuraava toimituksen "analyysi" lieneekin "Turhapuro selittää suomalaiset valtarakenteet" tai jotain yhtä oivaltavaa. Tiedättekö? Olen nähnyt naisasia-agendaa ajaneiden pelolla johtamista ennenkin? Onko teillä HS:ssa käynyt samoin? Tietyt jyrkän feministisen ideologian jyrät lanaavat ihmisen tieltään, ellei hätäpäissään keksitä jotain jyriä miellyttävää? Kuin taistolaiset entisinä vuosikymmeninä? KVG. Muutamat vanhemmat hylätyt miehet saavat vielä tehdä ydintoimituksen ulkopuolella omia perinteisiä journalistisia juttujaan palkan vastineeksi, kunhan nyt sairastuisivat tai heittäisivät vaan henkensä niin toimitus on täynnä nuoria sukupuolten välisen sodan airueita. Taistoon! Tosiaan: nolottaa. Hävettää. "Suomen suurin sanomalehti." Tai: väittää olevansa sanomalehti. Tosiasiassa nämä jutut joissa Andrew Tatet ja riippumattomat podcastit, joiden kuuntelumäärien kasvusta HS pari viikkoa sitten oli syvän huolestunut, kertovat kuuntelijalleen vain enemmän maailman tapahtumista. Te itsenne ihailusta sokaistuneet siellä aamukahvilla luulette meidän miesten kuuntelevan Tatea? Niin kuin nyt Bond -jutussakin? Tiedättekö? En ole jakson jaksoa viitsinyt. Haen podcasteista journalismia. Koska te ette sitä enää tee. Te piehtaroitte sukupuolifantasioissanne siinä missä Tatekin. Eri puolella kanalan aitaa vain. Ehkä tämä tyhjäpäisyys joskus loppuu. Käy kuin Orwellin eläinten vallankumouksessa. Tosielämässä vallankumous syö lopulta itse lapsensa, kun huomataan, kuinka miesvihansa sokaisemat feministikuningattaret koettavat laskea kruunun päähänsä, mutta kruunuun ei olekaan enää varaa. Sitä päivää odotellessa 🙏🐷
Jukka-Pekka Puro tweet media
Suomi
27
25
300
14.9K
Katri Haavikko retweetledi
Mika Merano
Mika Merano@mikamerano·
Muutamia helposti toteutettavia ehdotuksia korruption kitkemiseksi: - Poliitikkojen kaksoisroolit kiellettävä esimerkiksi tukea saavien yhdistysten hallituksissa - Poliittiset virkanimitykset estettävä - Eduskunnan joululahjarahat lopetettava - Kaikki mihin tahansa verorahoilla tehtyyn rahoitukseen liittyvä ja tietopyynnöillä saatavissa oleva dokumentaatio automaattisesti ilman pyyntöä saataville julkiseksi - Vaalirahoituksen osalta yksilöintivelvollisuus mistä tahansa summasta, eli kaikkien nimet esiin. Jos rahoitusta on antanut yritys, näiden yritysten tosiasialliset edunsaajat julkisesti näkyviin
Suomi
58
193
1.8K
24.3K
Katri Haavikko retweetledi
Miikka Korja
Miikka Korja@MKorja·
Suomalaiset järjestöt pyrkivät omalla toiminnallaan systemaattisesti rapauttamaan uskottavuutensa ja yhteiskunnallisen legitimiteettinsä. Avustuksilla ylläpidettävä järjestökenttä kaipaa perusteellista läpivalaisua ja rakenteellista uudistusta. #härskiys #moraali
Esa Voitto Ravantti@Ravantti_Esa

@Sydanliitto uhkaa lopettaa sydäniskuri toiminnan, koska puuttuu 50 000€? Sydänliiton arvopaperisijoitusten markkina-arvo oli vuonna 2024 20,25 miljoonaa euroa. Sydänliitto Sijoitusten tuotto vuonna 2024 oli 9,7 %. Sijoitustuottoja kertyi 1,63 miljoonaa euroa. #viestintä #rälssi satakunnankansa.fi/kotimaa/art-20…

Suomi
7
49
555
11.2K
Katri Haavikko retweetledi
Veli Karimies
Veli Karimies@brorhjalmar·
Kaikkialla salaisia natsien piiloviestejä näkevä vasemmisto ei näe tässä teoksessa minkäänlaista ongelmaa, mutta pesukarhukravatin natsisymboliikka taas oli niin selvä juttu, että sitä käsiteltiin Ylen studiossa asti asiantuntijoiden toimesta.
Mikko Välimaa@Uutistoimittaja

Turun Taidehallissa on esillä verhottu tappouhkaus, joka kohdistuu puolisooni Riikka Purraan. Kyse on nimimerkillä esiintyvän henkilön työstä taideyhteisö Fimbulin näyttelyssä, jota tukee Turun kaupungin kulttuuritoimi. Kyseessä on vakava ylilyönti. 1/3

Suomi
43
85
1.2K
14.9K
Katri Haavikko retweetledi
Joakim Vigelius
Joakim Vigelius@joakimvigelius·
@ir_rkp Valtio on reippaasti yli 10 miljardia euroa pakkasella joka vuosi. Siitä huolimatta laajin perusteluvastuu ja moraalitaakka sysätään Suomessa aina menosäästöjä esittävälle – ei velaksi nykyisiä tai uusia menoja rahoittavalle.
Suomi
27
48
954
12.5K
Katri Haavikko
Katri Haavikko@Katrih1·
@minjakoskela @TereSammallahti Ja taas napsahti yhtäläisyysmerkit verorahoituksen ja sivistyksen/omaäänisyyden/moniäänisyyden/kulttuurin arvostamiseen. Ettekö te herranjestas sentään pysty älylliseen argumentointiin?
Suomi
0
0
30
344
Minja Koskela
Minja Koskela@minjakoskela·
@TereSammallahti Olen tähän asti ollut käsityksessä, että kokoomus arvostaa suomalaista kulttuuria, koska se takaa demokratian, sivistyksen, omaäänisyyden ja myös moniäänisyyden. Olen selvästi ollut väärässä!
Suomi
57
1
60
11.2K
Katri Haavikko retweetledi
Vilhelm Junnila
Vilhelm Junnila@vilhelmjunnila·
Emilia Palonen käyttää jälleen asemaansa väärin Yleisradiolle antamissaan poliittisesti latautuneissa lausunnoissa, joilla ei ole lainkaan totuuspohjaa. Hän valehtelee ja vääristelee asioita tavalla, jota ei ammattitaitoiselta apulaisprofessorilta ollenkaan odottaisi - edes kesälomalta. Palonen väitti, että perussuomalaisten agendaan kuuluu tieteen autonomian ja kansalaisjärjestökentän kyseenalaistanen. Väite on täysin valheellinen, sillä perussuomalaiset ovat kiinnittäneet huomiota ainoastaan siihen, miten julkisia varoja käytetään ja rahoituspäätöksiä tehdään. Tutkijan väite on epärehellinen ja panetteleva. Palonen yhdistää nykyhallituksen myös Unkarin entiseen pääministeriin Viktor Orbániin ja väittää, että Suomessa ajetaan hyvinvointivaltiota tahallisesti alas. Yle ei kuitenkaan kyseenalaista tätäkään väitettä, vaikka kuka tahansa tietää millaiseen taloudelliseen tilanteeseen valtio on vuosikymmenien aikana ajautunut. Yhdelläkään Orpon hallituksen puolueella ei ole muutenkaan mitään tekemistä Orbánin tai hänen puolueensa kanssa. Palonen antoi lisäksi ymmärtää, että kohuihin joutuneille demokraattisesti valituille päättäjille tulisi antaa kovempia rangaistuksia. Tämä vasta autoritääriseltä ja epädemokraattiselta kuulostaakin. Ylipäätään ihmettelen suuresti miten tutkijataustainen henkilö voi osallistua näin vahvasti disinformaation levittämiseen ja polarisaation lisäämiseen ilman, että Yleisradio millään lailla haastaisi kyseisiä väitteitä. Artikkeli, johon viittaan löytyy täältä: yle.fi/a/74-20234797
Suomi
73
181
2K
46.8K
Katri Haavikko
Katri Haavikko@Katrih1·
@KosonenMartti @VilleNiinisto @ir_rkp Rkp veti reaktioissa ylimielisyyspohjat: `oliko tämä vitsi´. Maksakaa veronmaksajat, maksakaa! Kyllä ME tiedämme, minne verorahat laitetaan. Yt. Arkitodellisuudesta irtautunut poliittinen #rälssi
Suomi
1
8
170
1.5K
Martti Kosonen
Martti Kosonen@KosonenMartti·
Siis jokainen haastateltu meppi vastusti Riikka Purran ehdotusta pyrkiä alentamaan Suomen jäsenmaksua EU:lle. Esim. @VilleNiinisto : "Suomi käyttäisi kaikki neuvottelupelimerkkinsä asiaan, jossa häviämme joka tapauksessa." Pelimerkkinsä...😒🙄 @ir_rkp iltalehti.fi/politiikka/a/8…
Suomi
123
171
1.8K
25.6K