Ari Kauppi

@STNXfi Tässä laskelmassa ei ole päätä eikä häntää. Aprillipäivä meni jo.

Finanssipähkinä #5 - Salkun salat

@petterij CB toimii täällä Arabiemiraateissa kriisitilanteessa todella hyvin.

Siis vielä: - SMS: hidas ja raskas, ei sovellu massajakeluun, vastaanottajien puhnrot pitää tietää (yksi kerrallaan) - CB: nopea ja kevyt, lähettää tekstin tukiaseman (cell) alueella oleviin päätelaitteisiin, ei tarvitse tietää numeroita (kaikki samalla kertaa)

Tässäkin jutussa menevät sekaisin tekstiviestit ja CB-tekniikka. EU Alert käyttää jälkimmäistä, SMS:llä tämä ei ikinä toimisi. iltalehti.fi/kotimaa/a/e2ff…

@JukkaLepikko Varsin yksipuolinen ja kapea analyysi. Kokonaisuus on kompleksisempi. AI on hyvä renki mutta huono isäntä.

Analyysi: USA ja Israel voittavat sotilaallisesti – Iran pitää maailmaa toistaiseksi panttivankina Hormuzinsalmen avulla Kun Yhdysvallat ja Israel aloittivat hyökkäyksensä Iraniin 28. helmikuuta 2026, Iran vastasi massiivisella ohjus- ja droonitulvalla. Ensimmäisen vuorokauden aikana Iran laukaisi 480 ballistista ohjusta ja 720 droonia – yhteensä 1 200 ammusta kohti Israelia, Yhdysvaltain tukikohtia ja Persianlahden valtioita. Neljä viikkoa myöhemmin tuosta tulvasta on jäljellä tihkusade. Tämä on analyysi siitä, kuinka Iranin konventionaalinen sotilaallinen kapasiteetti tuhoutuu päivä päivältä, samalla kun hallinnon kaatumisen todennäköisyys kasvaa. Ensimmäinen viikko: Tulva, joka tyrehtyi Sodan aloitushetkellä Iranilla oli arvioiden mukaan noin 2 500 ballistista ohjusta varastossa. Maa oli täydentänyt arsenaalinsa kesäkuun 2025 kahdentoista päivän sodan jälkeen ja rakentanut kapasiteettinsa jopa ennakoitua suuremmaksi. Ensimmäisen neljän päivän aikana Iran ampui yli 500 ballistista ohjusta ja lähes 2 000 droonia. Tahti oli ennennäkemätön: yksistään Arabiemiraatteja kohti ammuttiin ensimmäisenä vuorokautena 167 ohjusta ja 541 droonia. USA:n ja Israelin vastaus oli välitön ja järjestelmällinen. Jo sodan toisena päivänä Yhdysvaltain asevoimien komentaja julisti paikallisen ilmaherruuden saavutetuksi läntisen Iranin ja Teheranin yllä. Israelilaishävittäjät olivat aloittaneet ennennäkemättömän operaation: 200 konetta yli-lensi Iranin ensimmäisenä iltapäivänä, ja neljän päivän kuluessa Israel oli lentänyt 1 600 iskusuoritusta. Iranin ohjusten laukaisutahti alkoi romahtaa nopeasti. Romahdus perustui laukaisualustojen tuhoamiseen, operaattoreiden paljastumisen pelkoon sekä tietoiseen ohjusten säästämiseen pidemmän sodan varalle. Toinen viikko: Iranin iskukyvyn romahdus Päivään kymmenen mennessä luvut kertoivat karua kieltä. Iranin ballististen ohjusten laukaisutahti oli pudonnut yli 90 prosenttia huipustaan: 480 ohjuksesta päivässä noin neljäänkymmeneen. Droonilaukaisut seurasivat samanlaista käyrää – 720:sta noin kuuteenkymmeneen. CENTCOM ilmoitti tuhonneensa yli 3 000 kohdetta 30:ssa Iranin 31 provinssista. Israel oli lentänyt 2 600 kertaa 150 iskuaallossa ja pudottanut noin 6 500 ammusta. Yli 60 prosenttia Iranin ohjuslaukaisijoista oli neutraloitu. 43 laivastualusta oli tuhottu tai vahingoitettu, mukaan lukien IRIS Dena, jonka yhdysvaltalainen sukellusvene torpedoi Sri Lankan edustalla. Iranin ilmapuolustuskyky oli heikentynyt arvioilta 80 prosenttia. Maan ilmatila oli suljettu kansainväliseltä liikenteeltä, ja vakavat internet- ja televiestintähäiriöt jatkuivat koko maassa. Samanaikaisesti USA:n ja Israelin iskutahti pysyi vakaana tai nousi. Keskimääräisesti koalitio iski noin 350–440 kohteeseen päivässä. Tämä asymmetria on sodan keskeisin numeerinen tosiasia: hyökkääjä ylläpiti jatkuvaa tuhon tempoa, kun puolustajan vastaiskukyky romahti. Viikot kolme ja neljä: järjestelmällinen purkaminen Maaliskuun puolivälistä eteenpäin operaation painopiste siirtyi. Ensimmäinen vaihe – ilmapuolustuksen tukahduttaminen, johtamisen lamauttaminen ja vastaiskukyvyn rajoittaminen – oli käytännössä valmis. Toinen vaihe keskittyi Iranin puolustusteolliseen infrastruktuuriin: ohjus- ja droonitehtaisiin, komponenttituotantoon sekä merivoimien jäänteisiin. Päivään 14 mennessä USA–Israel oli iskenyt yli 15 000 kohteeseen. Tämän viikon torstaina CENTCOM:in komentaja amiraali Brad Cooper ilmoitti, että pelkästään Yhdysvaltain asevoimat olivat ylittäneet 10 000 kohteen rajan. Yhdessä Israelin kanssa luku on lähes kaksinkertainen. Cooper eritteli tulokset: 92 prosenttia Iranin laivaston suurimmista aluksista on tuhottu, kaksi kolmasosaa ohjus- ja droonituotantolaitoksista on poistettu käytöstä, ja ohjusten sekä droonien laukaisutahti on laskenut 90 prosenttia sodan alusta. Perjantaina Israel ilmoitti surmanneensa IRGC:n laivaston komentajan Alireza Tangsitin iskussa Bandar Abbasiin – suoraan Hormuzinsalmen pohjoisrannalle. Tangsiri oli henkilö, joka konkreettisesti johti salmen saartoa: hän valvoi miinoja, ohjasi droonihyokkäyksiä kauppalaivoja vastaan ja päätti, minkä maiden alukset saavat kulkea läpi ja minkä eivät. Hänen eliminointinsa osoittaa, että koalitio kykenee iskemään yksittäisiin komentajiin jopa Iranin strategisesti herkimmillä alueilla. Hormuz pysyy kiinni Sotilaallisesti tilanne on yksipuolinen. Iran on menettänyt valtaosan konventionaalisesta kyvystä projisoida voimaa. Mutta strateginen paradoksi piilee siinä, että Iranin tärkein neuvotteluvaltti ei riipu konventionaalisesta sotilaskapasiteetista. Hormuzinsalmen saarto jatkuu, koska sen ylläpitoon riittää murto-osa siitä kapasiteetista, joka on jo tuhottu. Muutama merimiina, kourallinen drooneja ja uhka riittävät pitämään vakuutusyhtiöt ja laivanvarustajat loitolla. Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi ilmoitti tällä viikolla, että Kiinan, Venäjän, Intian, Irakin ja Pakistanin alukset saavat kulkea salmen läpi. Viime viikonloppuna Iran kertoi YK:n merenkulkujärjestölle, että niin kutsutut ei-vihamieliset alukset voivat kulkea, kunhan ne koordinoivat Iranin viranomaisten kanssa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Iran säätelee kansainvälistä kauppaa omilla ehdoillaan. Brent-raakaöljyn hinta on edelleen yli 100 dollaria tynnyriltä, vaikka kolme viikkoa sitten maanantaina tehtyä huippua ei ollakaan ylitetty. IEA on vapauttanut jäsentensä strategisia öljyvarastoja historian suurimmassa mittakaavassa. Saudi-Arabia ja Arabiemiirikunnat ohjaavat öljyä vaihtoehtoisten putkistojen kautta, mutta kapasiteetti kattaa vain osan siitä 20 miljoonasta tynnyristä, joka normaalisti virtaa salmen läpi päivittäin. Koalitio kokoontuu – hitaasti NATOn pääsihteeri Mark Rutte ilmoitti viime sunnuntaina, että 22 maan koalitio on alkanut valmistelemaan Hormuzinsalmen avaamista. Mukana ovat NATO-maiden lisäksi Japani, Etelä-Korea, Australia, Uusi-Seelanti, Arabiemiirikunnat ja Bahrain. Ison-Britannian laivasto valmistautuu johtamaan operaatiota: upseereja on jo lähetetty CENTCOM:in esikuntaan Tampaan, ja The Timesin mukaan suunnitelmissa on käyttää autonomisia miinantorjuntajärjestelmiä ja Type 45 -hävittäjiä saattuesuojaukseen. Mutta toistaiseksi yhtään koalition sotilaallista sijoitusta salmelle ei ole toteutettu. Julkilausumat ovat olleet toistaiseksi lähinnä poliittisia signaaleja. Ranska, Saksa, Italia ja Japani ovat kaikki julkisesti rajoittaneet osallistumisensa sodan jälkeiseen aikaan. Johtopäätös: sotilaallinen voitto, strateginen pattitilanne Kun tarkastelee sodan dynamiikkaa Iranin hallinnon näkökulmasta, yksi johtopäätös nousee väistämättä esiin: jokainen päivä ilman sopimusta heikentää hallinnon asemaa lisää. Konventionaalisen sotilaallisen kapasiteetin tuhoutuminen ei ole vain sotilasstrateginen ongelma — se on eksistentiaalinen uhka hallinnolle, jonka legitimiteetti nojaa IRGC:n voimaan ja kykyyn projisoida pelotetta sekä ulkoisesti että sisäisesti. Kun laivasto on käytännössä lakannut olemasta, ilmapuolustus on reikäjuusto ja johtajia eliminoidaan yksi kerrallaan, hallinnon kyky tukahduttaa sisäistä vastarintaa heikkenee rinnakkain. Tammikuun 2026 massiiviset mielenosoitukset osoittivat jo ennen sotaa, että regiimin legitimiteetti on historiallisen heikko — ja nyt sen turvallisuuskoneisto, jolla protestit tukahdutettiin, on saman pommituskampanjan kohteena. Samalla kansainvälinen paine kasvaa joka suunnasta: 22 maan koalitio valmistautuu avaamaan Hormuzinsalmen sotilaallisesti, Trump on asettanut määräajan voimalaitosten pommittamiselle, ja jopa Kiina — Iranin tärkein taloudellinen tukipilari — painostaa Teherania avaamaan salmen omille aluksilleen. Hallinnon jäljellä oleva neuvotteluvaltti, Hormuzinsalmen saarto, menettää arvoaan joka päivä, kun koalitio etenee suunnitelmissaan ja USA tuhoaa järjestelmällisesti niitä resursseja, joilla saartoa ylläpidetään. Tämä luo hallinnon sisälle kasvavan paineen kohti "diiliä": mitä pidempään Iran odottaa, sitä heikommasta asemasta se neuvottelee, sitä vähemmän sillä on sotilaallista pelotetta jäljellä ja sitä todennäköisemmäksi hallinnon sisäinen hajoaminen kasvaa. Jos hallinto haluaa säilyttää itsensä jossakin muodossa, sen rationaalinen ikkuna sopimuksen tekemiseen kapenee päivä päivältä — ja jossain vaiheessa se sulkeutuu kokonaan. Sijoittajan kannalta oleellisin havainto on, että molemmat todennäköisimmät lopputulokset ovat pitkällä aikavälillä positiivisia. Joko Iran taipuu sopimukseen lähiviikkoina, jolloin Hormuzinsalmi avautuu, öljyn hinta laskee nopeasti ja markkinoiden riskipreemio purkautuu — tai sitten sota jatkuu vielä kuukauden tai kaksi, mutta johtaa hallinnon kaatumiseen, kun sotilaallinen kapasiteetti loppuu ja sisäinen paine muuttuu kestämättömäksi. Jälkimmäinen skenaario on lyhyellä aikavälillä kivuliaampi korkean öljyn hinnan ja epävarmuuden vuoksi, mutta pidemmällä aikavälillä se voi olla jopa positiivisempi: Iranin regiimin kaatuminen poistaisi Lähi-idän suurimman geopoliittisen riskitekijän vuosikymmeniksi eteenpäin, vapauttaisi Iranin valtavat öljy- ja kaasuvarat maailmanmarkkinoille ja eliminoisi proxy-sotien rakenteen, joka on pitänyt alueen epävakaana vuosikymmeniä. Kummassakin skenaariossa nykyinen epävarmuus on väliaikaista, ja sijoittajan pahin virhe olisi myydä paniikissa keskelle kriisiä, jonka molemmat päätepisteet johtavat markkinoiden normalisoitumiseen tai jopa parempaan tasapainoon kuin ennen sotaa.

@AnttiKiiveri Aamupalavoucher seuraavalle päivälle?

Mikä olisi hyvä palkkio vaateröykkiön lajittelemisesta? Täysi ylöspito + 5€ kerta? Teinien mielestä lähinnä huvittava yritys….

@miikaaulio Luulen että ainoa keino on muutokset jotka luovat uusia työpaikkoja ja kannustavat ulkomaisia tahoja investoimaan Suomeen. Julkinen sektori on liian iso mutta jos pelkästään leikataan rajusti niin saadaan vain lisää työttömiä ja kulut pysyy ilman nettovaikutusta.

@kautoh All release artifacts should be traceable and verifiable. 1) Tars should match repository 100% with nothing modified. Github and others could automatically check for this. 2) Release build should list sources used. Test assets (secrets, inputs) should not contribute to binary.

Have been following the #xzbackdoor saga last days quite intensively. Just thinking alound - would a requiprement to sign code submissions with a trusted signature help here? Would it bring new issues? Any more clever alternatives?

Verifying myself: I am kauppi on Keybase.io. Y-C0PTNToh-iFkpnrwMqmhmayM3qx___VfVE / keybase.io/kauppi/sigs/Y-…

@XorNinja In most cases it is not exceptional that mac verify fails. Thus you should return the result. And use proper tools to ensure that return values are checked.

Which one? 1/ boolean verifyMac(byte[] msg, byte[] tag); 2/ void verifyMac(byte[] msg, byte[] tag) throw GeneralSecurityException; 3/ others (please reply)