Andres Lindfors retweetledi
Pride-viikko loppui juuri. Sosiaalisen median kirjoituksia ja kommentteja lukiessa on käynyt ilmeiseksi, että liikkeellä on vakavia haasteita viedä tärkeää yhdenvertaisuuden aatetta enää laaja-alaisesti eteenpäin, sillä nykyinen toiminta aiheuttaa merkittävässä osassa ihmisiä vahvoja vastareaktioita.
Sama ilmiö tapahtui woken suhteen. Hyvää tarkoittava sosiaalinen liike muuttui ajan myötä lähes omaksi irvikuvakseen. Ei riittänyt, että ihmiset pyrkivät olemaan valveutuneita ja halusivat vastustaa yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta ja rasismia, vaan heidän oli alistuttava sanelupolitiikalle ja yksityiskohtaisille ohjeille siitä, miten saa puhua, ajatella ja toimia, tai jopa mitä vaatteita on lupa käyttää, tai minkälaista taidetta saa tehdä ja esittää.
Niin seksuaalisen, kulttuurisen kuin sukupuoliakin koskevan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden tärkeän aatteen ympärille syntyi suoranainen armottomuuden ja vihollistamisen kulttuuri. Ns. tavalliset ihmiset alkoivat pelätä tahattomien virheiden tekemistä ja joutumista julkiseen jalkapuuhun tai häpeäpaaluun.
Kun suhteellisuudentaju vaatimusten kohdalla katoaa, niin katoaa helposti myös ihmisten empatia ja aito halu ymmärtää ja hyväksyä erilaisuutta. On valitettavaa, että kautta historian erilaiset hyvää asiaa ajavat liikkeet ovat lopulta kompastuneet ylilyönteihin ja puhdasoppisuuden vaatimukseen. Tavalliset ihmiset putoavat kelkasta ja liike alkaa syödä omiaan.
Indentiteettipolitiikan ympärille rakentuvan aktivismin toinen ongelma on siinä, että kun tärkeää edistystä tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden rintamalla saavutetaan, niin liikkeen on löydettävä yhä uusia tavoitteita, joilla se edistää omaa kasvuaan.
Lopulta toiminta kohtaa omat rajansa, ja seurauksena on suuren yleisön negatiivinen reaktiovyöry ja vastavoiman vahvistuminen. Ihmisten arkijärki ei taivu enää äärimmäisyyksiin, vaan kääntyy vastustamaan liikettä, joka näyttää erkaantuvan todellisista ongelmista.
2010-luvun alkupuolella toin itse avoimesti julkisuudessa esiin ihmissuhteeni ja avioliittoni muunsukupuolisen henkilön kanssa. Muita ihmissuhteitani en ollut julkisesti esitellyt 20 vuoteen, mutta halusin avoimuudellani osaltani edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa.
En kuitenkaan ole koskaan itse osallistunut Prideen. Olen kokenut liikkeen vahvasti politisoituneeksi, kaupallistuneeksi ja yliseksualisoituneeksi. Pride ei ole edustanut minulle vapautta enkä ole koskaan halunnut jäädä minkään ideologisesti kireän aatteen, akateemisen teorian tai itseään tyrkyttävän liikkeen panttivangiksi.
Seksuaalisuudesta on tullut yhteiskunnallinen identiteettiprojekti, joka herkästi lukitsee ihmiset lokeroihin, vaikka todellisuudessa seksuaalisuus on alati muuttuvaa ja virtaavaa, ja monille hyvinkin henkilökohtaista ja yksityistä.
Sateenkaariliikkeen tulisi mielestäni kyetä ymmärtämään myös seksuaalisuuteen monille liittyvä pyhyys ja yksityisyys. Toivon että liike kykenisi kriittiseen itsetutkiskeluun ja miettisi, edistääkö sen nykyinen toiminta parhaimmalla mahdollisella tavalla vähemmistöjen äärimmäisen tärkeää asiaa.
Suomi
