Noora Muittari@NooraMuittari
Mitä kertoo Journalistiliiton poliittisesta suuntautumisesta, kun se pohtii median epäonnistumista perussuomalaisten sulkemisesta politiikan ulkopuolelle? Että osa ongelmaa on se, että on mediatalo "yrittänyt kohdella perussuomalaisia kuten muita puolueita"?
Susanna Kuparisen mukaan "merkittävät poliittiset päättäjät ovat saaneet vuodesta toiseen turista hyvänmielen henkilöhaastatteluissa ihan mitä sattuu." Ehkä Kuparinen ei ole lukenut mitään miten perussuomalaisista on kirjoitettu mediassa iät ja ajat?
Mutta jotta Kuparisen aikeet eivät jäisi vain rivien väliin viestittäviksi, hän sentään tunnustaa sen lähes suoraan: tarkoitus on kohdella perussuomalaisia poliitikkoja eri tavalla ja sulkea heidät poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle.
Kaiholla Kuparinen katsoo ympäröiviin maihin, missä äänestystuloksista huolimatta on suljettu ikävät, populisteiksi julistetut puolueet pannaan. Nyt sen johdosta "rasisteja saatellaan ministeriauton takapenkille". Miksi kansalaiset äänestävät väärin?
Kuparisesta journalistit epäonnistuivat täydellisesti, kun "perussuomalaisten johtavien poliitikkojen arvopohja" jätettiin "kokonaan käsittelemättä". En tiedä mitä vaalipaneeleja Kuparinen katsoo, jos kokee asian näin.
Onko edes olemassa poliittista keskustelua sitten suuren "Arvopohjakeskustelun", jonka jälkeen perussuomalaisista puhuminen ei kilpistyisi vain nimittelyihin, ad hominemeihin ja itse tehtyjen olkinukkien taivutteluiksi?
Joihin Journalistiliiton Susanna Kuparinenkin syyllistyy, lukemattomia kertoja. Miten perussuomalaisilla on yksinkertaisesti ruma ihmiskäsitys, ovat rasisteja ja äärioikeistolaisia. Miten perussuomalaiset yrittää vaientaa julkisen kritiikin.
Puheet "ristiriidasta" perussuomalaisten politiikan puheiden takana ovat samaa tuttua humpuukia. Esimerkiksi linjaus, että naisia ei kahlittaisi väkivallan, sosiaalisen painostuksen ja kuoleman uhalla kangaskahleisiin - ja käytännön politiikan teon välillä - kuten, että miesten mekoissa ei tule päästä pieksemään naisia nyrkkeilykehässä - ovat molemmat naisten oikeuksien puolustamista.
Kuparinen tietää, että yksilöimättömät syytteet, epätarkat rajaukset ja isot nimitykset, kuten "rasistit" ja "äärioikeistolaiset" ohjaavat lukijan tekemään kahden pisteen välille viivan sortumatta suoraan valehteluun. Kyse on mitä vahvimmasta mielikuvien luomisesta ja illuusioiden jakamisesta, joilla ei ole totuuspohjaa. Propaganda ei tarvitse avukseen totuutta, se tarvitsee vain toistoa toiston perään.
Puheet "perussuomalaisten julistamasta yksipuolisesta mediasodasta" on klassinen projisointi, syytös siitä mitä itse tekevät. Tässä tapauksessa syytös on samalla myös tunnustus:
"Jokainen uutisjuttu, jossa totuutta perussuomalaisten rasismista hierotaan kansalaisten naamaan, nakertaa perussuomalaisten kannatuspohjaa. Ennen kaikkea se vähentää muiden puolueiden haluja tehdä yhteistyötä rasistien kanssa."
Viime presidentinvaalien aikaan kuvajournalismissa kävi hassusti aina sellainen sattuma, että medioissa esillä olevissa kuvissa ehdokkainen mainoskylteistä sattumalta, "sattumalta" tai vain sattumalta yksi joko uupui joukosta - sattumalta kadonnut - tai sitten sattumalta juuri yhden kohdalla ohikullkija käveli piilottaen mainoksen. Sattumalta piilossa oleva mainos oli aina perussuomalaisten Jussi Halla-ahon.