Joakim Vigelius@joakimvigelius
Suomessa ei edelleenkään ymmärretä, miten vakavaa talouden velkasyöksykierrettä elämme.
Ties mistä saksikuvista ja joka ikisestä leikkauksesta – siis säästöistä ja velaksi elämisen vähentämisestä – syntyy vastarinta: "Ei tästä eikä tuosta, ei minulta, meiltä eikä mielellään yhtään mistään."
Tällainen ehdottomuus on lyhytnäköistä.
Jokainen talouden madonluvut tunteva ymmärtää, että Suomen on sopeutettava. Ja paljon, useina tulevina hallituskausina, ei vain tämän hallituksen vahtivuorolla. Niin surkeaan jamaan on Suomi ajettu.
Kuitenkin kun tuo kaikesta kieltäytyvä ehdottomuus höystetään vasemmiston propagandistisella mielikuvamarkkinoinnilla, siitä tulee myös aggressiivisen epärehellistä.
Kohina saksista on tästä malliesimerkki. Edustaja Bergbomin jakama ryhmäkuva ei ilakoinut leikkauksilla. Päinvastoin, se jaettiin saatteella talouden surkean tilan ja päätösten vaikeudet tunnustaen. Sanatarkasti:
"Ei ole eduskunnassa tai hallituksessa helpoimmat ajat edessä, mutta toivottavasti päättävien toimien seurauksena paistaa vielä joskus valo tänne Pohjolaan."
Kuva saatteineen ei siis ilakoi surkealla tilanteella. Se ei vitsaile eikä vittuile kärsimykselle. Se ei näytä keskisormea syöpäpotilaille eikä lapsisurmille. On vastenmielistä väittää mitään sen suuntaistakaan.
Jos talouden tasapainotuksen kipeinekin toimineen kehystää tällaisten ääriesimerkkien kautta, silloin lapsisurmiin ja hoitamattomiin potilaisiin ovat korkojen kera syyllisiä nekin, jotka vuodesta toiseen jättivät menot ja tulot tasaamatta sekä korjausliikkeen tekemättä, antaen valtiontalouden syöksykierteen jatkua jo puolitoista vuosikymmentä.
Siis he, jotka nytkin kaiken tasapainotuksen peruuttamista vaativat.
Ongelmiemme ydin, siis valtion perustoimintojakin uhkaava menojen ja tulojen krooninen epätasapaino, ei katoa mihinkään, vaikka hallitus peruuttaisi kaikessa ja levittäisi vasemmistolle punaisen maton takaisin vallankahvaan.
Päinvastoin, tilanne vain entisestään pahenisi. Suomen nykyisessä velkakierteessä nimenomaan tekemättömyys on kaikista kalleinta.
Esimerkinomaisesti Rinteen ja Marinin vasemmistohallitukset eivät yltäneet asettamiinsa työllisyys-, työttömyys-, alijäämä- ja velkasuhdetavoitteisiin. Eivät ne edes yrittäneet paikata epäonnistumisiaan menosäästöin tai työmarkkinauudistuksin.
He päättivät jättää kiusalliset päätökset tekemättä, jo ennen koronaa tai sotaa hallitusohjelmaa kirjatessaan.
He valitsivat tekemättömyyden, vaikka heitä jo hallitustaipaleen alussa aina valtiovarainministeriötä myöten varoiteltiin: jos toimet jätetään nyt tekemättä, alijäämä uhkaisi paisua yli 10 miljardiin seuraavan hallituksen aloittaessa.
Ja täsmälleen niin kävi. Velkaongelma lykättiin seuraavalle hallitukselle, korkojen kera, nyt moninkertaistuneiden korkokulujen kera.
Toistan: mittavia leikkauksia on edessä ennemmin tai myöhemmin, mutta mitä myöhemmin, sitä kalliimmin.
Kerrytetyn velan korkokulut syövät jo nyt miljardien loven budjettiimme ja liikkumavaraamme. Velalla on hintansa ja sen hinta uhkaa sekä maksukykyämme että päättäjien kykyä tehdä vaikeita, mutta tarvittuja päätöksiä.
Nyt päätetyt toimet ovat vielä pientä. STM:n laskelmin kotitalouksista
– 49 %:lla käytettävissä olevat tulot kasvavat
– 36 %:lla muuttuvat vain vähän
– 14 %:lla vähenevät enemmän kuin prosentin ja
– 3 %:lla enemmän kuin kymmenyksen.
Se ei ole vielä katastrofi. Ei tulevaisuuden uhkakuviin nähden.
On vaihtoehtokin. Huoletonta vasemmiston pikavippipolitiikkaa voi jatkaa vielä jonkin aikaa itselleen uskotellen, että näin turvataan Suomi sinimustalta kurjistamiselta.
Sen politiikan päätepisteenä kuitenkin on paljon sinimustaa synkempi, kansallisista käsistä viety ja suomalaisten tahdosta viisveisaava shokkihoitosopeutus. Ulkomaisten toimijoiden ehdoin.
Silloin ei enää jupista mistään askartelusaksista, vaan armottoman kovakätisestä julkismenojen moottorisahuroinnista ilman, että saha on omissa käsissämme.
Leikattavaa löytyy. On löydyttävä, jos tahdomme välttyä pahemmalta.
