Riikka Purra@ir_rkp
Sen sijaan, että viesti järjestelmän välttämättömästä uudelleen ajattelemisesta ja visioinnista liittyen talouden tulevaisuuteen ottaisi vauhtia, keskustelu pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.
Perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan - mihin hupenevia rahoja tulee käyttää, mikä on yksilön ja perheen vastuu, mikä on tärkeintä - poliitikkoja ja virkamiehiä työnnetään kulmaan, jossa halutaan kuulla yksittäisiä (pieniä) säästötoimia. Niistä tehdään kirkuvia otsikoita lehtiin ja raadeltavia syöttejä politiikkaan, minkä jälkeen muut poliitikot, oppositio, kansalaiset ja eturyhmät voivat niitä vastustaa. Ei ainakaan tästä! Jostakin, mutta ei tästä! Sama kuvio on toistunut kymmeniä kertoja muutaman viime vuoden aikana.
Tänään ilmestyi IS:n haastattelu minusta (ns. pääsiäisjuttu, mutta pitkälti säästöihin keskittyvä) ja HS Kuukausiliitteen juttu budjettipäällikkö Mika Niemelästä. Ensin mainitusta innokkaimmat muut mediat ennättivät heti kertomaan, että Purra ehdottaa hallitukselle uusia säästöjä esimerkiksi eläkkeisiin ja maatalouteen. En kylläkään ehdottanut, vaan kerroin näkemyksiäni tulevien vuosien vaatimuksista eri sektoreilla - ja nimenomaan kaikilla sektoreilla. Kymmenen miljardin säästöt tarkoittavat, että kunnianhimon tasoa pitää merkittävästi nostaa, ja pyhät lehmät raahata budjettipöydälle. Tällainen pohdinta on nähdäkseni mitä tärkeintä valtiovarainministerin hommaa.
Toisessa jutussa budjettipäällikkö puhuu tismalleen samasta asiasta. Myös virkamies Niemelä on huomannut, että yksittäisiin leikkauskohteisiin viittaaminen pelkistää huomiota liiaksi, koska media- ja politiikan logiikka toimii niin. Hän on itse ottanut osumaa maaseudun asfalttiteistä ja sotesta ja monesta muustakin suoraan sanoitetusta säästökohteesta. Toimittajien näppärään ansaan eli poseeraamaan saksien, juustohöylän tai moottorisahan kanssa hän ei onneksi suostu.
Viesti on kuitenkin sama. Vanhaan tapaan ei voida jatkaa. Huoli siitä, että asiaa ei vieläkään riittävästi sisäistetä, on suuri. Mitä jos demokratian poliittinen prosessi ei pystykään vastaamaan ongelmaan? Mitä jos äänestäjät eivät ymmärrä asiaa eivätkä poliitikot välitä kuin seuraavista vaaleista?
Ongelma on nimittäin poliittinen. Kyse kun ei ole mahdottomuuksista. Niin budjettipäällikkökin todistaa.
Homma on täysin tehtävissä, kunhan lopetetaan näpertely ja löydetään päättäjille munat/vastaavat. Ennen vaaleja on syytä altistaa erilaiset poliittiset visiot ja puolueiden talouspoliittiset linjat rinnakkain julkiselle kritiikille ja keskenään arvioitaviksi. Jos näin ei tehdä, syystä tai toisesta, esimerkiksi koska tiettyä poliittista suuntaa halutaan suojella, tilanne on äänestäjälle epäreilu.
Julkisen vallan ydintehtävien määrittäminen, prioriteettijärjestykset ja uusi finanssi- ja talouspolitiikan järjestys - vaikkapa sitten nollapohjabudjetoinnista käsin - ovat hyvä pohja rationaaliselle ja poliittisesti kestävälle tulevaisuuden hahmottamiselle. Valtion menomomenttien automaattinen kasvaminen täytyy joka tapauksessa katkaista. ”Voiko tästä säästää edes vähän?” on parempi muuttaa muotoon ”tarvitaanko tätä oikeasti?”.
Kuva: VN
