
FreeDon_Soldier
432 posts













Onko Suomessa vielä sivistysdemareita?








Sivistysporvari on perinteisesti ollut vasemmiston myöntämä arvonimi sellaiselle piilovasemmistolaiselle punaporvarille, joka kannattaa tulonsiirtoja, julkisen sektorin kasvattamista ja veronkorotuksia. Vasemmiston taktiikkana on ollut yrittää nostaa oikeiston sisällä sellaisia henkilöitä, jotka tekisivät vasemmistolle mieluisaa politiikkaa. Ymmärrän tämän. Mutta sitä en ymmärrä, miksi jotkut oikeistopuolueisiin kuuluvat lähtevät tähän vedätykseen mukaan ja haikailevat niin kovasti tuon vasemmiston ’arvonimen’ perään.






Rajaolento Varmaa on vain se, että olen usein väärässä ja oikeassakin yleensä väärin perustein. Kaikilla on heikkoutensa. Minulla on monia muiden sekä lukemattomia omia. Ehtymättömästä luettelosta mainittakoon muutama: olen ylimielinen, ylpeä, oman tahtoni alistama ja itselleni sokea. Molemmista hyveistäni mainitsen vain toisen, kuiskaten: olen tästä kaikkien onneksi vajavaisesti tietoinen. Väärässä olemisen vaara väistyy, vaikka kipu voimistuu, kun siihen havahtuu, ylpeys nöyrtyy tai nöyrrytetään ja mieli muuntuu. Jokainen vääräksi osoittautunut oletus, päätelmä ja ajatus on kulkusuunnan korjaus. Niistä pääsee uusiin vääriin ja harvoihin oikeisiin. Useimmiten ihmiselle kuolettavaa ei ole erehtyminen, vaan järkkymätön oikeassa oleminen. On silti asioita, joissa ihminen voi erehtyä elämässään vain sen kerran. Niistä oppii opiskelemalla niihin sortuneita vainajia. Kiitä siis kuolleita ja vielä kuolevia, joiden virheitä ei tarvitse löytää tekemällä niistä omia. Erehdy siellä, missä virhe on halpa, jotta osaat lukea vihollisen liikkeet, kun elämä virittyy kuoliniskuun, ja ehdit nostaa kilpesi sekä vastata iskuun. Etsivä löytää. Erehtymätön ei. Älyn koetus ei ole kartan tuntemus vaan tuntemattoman kartoitus. Äären yli astellessaan mieli omaksuu, voimistuu, välillä särkyy ja joskus harvoin, mutta sitä tapahtuu, murtautuu tyrmästään hieman suurempaan tyrmään. Erehtymättömyys ei ole eläviä varten. Ihmisen osana on elää rajojensa olentona: tuntemattoman äärellä, hävityksen välissä, piirtäen merkkejä siitä, mihin piiri mielen ei riitä. Korkeintaan se voi uneksia näkevänsä oman rajansa yli vilaukselta, kun näkyvän maailman valo sammuu ja rajat hajoavat rajaolennolta.










