Tänään tehtiin viljelysuunnitelma tulevalle satokaudelle.
Todennäköisesti ensimmäistä kertaa tilan vuodelta 1540 alkaneena kautena kylvetään vain nurmea!
Tilanne on aivan älytön esimerkiksi huoltovarmuuden kannalta!
Mielenkiintoista katsoa, moniko viljelijä toimii samoin!
Sota Iranissa. Tässä oma arvioni.
Iranin ilmasota oli veikkaus, vedonlyönti. Washington ja Jerusalem laskivat, että johdon eliminointi tuottaisi joko hallinnon vaihdoksen tai suotuisat pakotetut neuvottelut.
Nyt yli viikko myöhemmin kumpikaan ei ole toteutunut. Sen sijaan öljy on 100 dollaarissa barrelilta, Hormuzinsalmi on suljettu ja lukuisia kohteita tuhottu Persianlahden alueella.
Iran ei yritä voittaa. Se yrittää selviytyä tarpeeksi kauan, jotta koalitio menettää tahtonsa jatkaa. 20 000 dollarin drooni, joka pakottaa käyttämään neljän miljoonan dollarin Patriot-ohjuksen, ei ole sotilaallinen epäonnistuminen. Se on vuotava liiketoimintamalli. Yhdysvallat ei Venäjän hyökkäyksen jälkeen suuressa mittakaavassa polkaissut käyntiin sotatuotantoaan. Nyt tehokkaita aseita ei riitä pitkään jatkuvaan sotaan.
Kolme dynamiikkaa ratkaisee lopputuloksen. Torjuntaohjusten talous, jossa kustannussuhteet kääntyvät jos Iran kestää viikkoja pidempään. Iranin sisäinen hajoaminen tai sen puuttuminen, ulkoiset iskut harvoin kaatavat hallintoja. Ne kaatuvat kun sisäinen ”sopimus” murtuu. Suurvaltojen varjo on myös keskeistä. Venäjä jakaa tiedustelutietoa ja Kiina laskee oman liikkumavaransa mahdollisesti nouseva.
Todennäköiset skenaariot. Pitkittynyt kulutussota n. 50% todennäköisyys: öljy yli 120 dollarissa, taantumapaine pakottaa lopulta neuvotteluihin. Yhdysvalloissa välivaalit puskevat päälle.
Diplomaattinen ulospääsy 30%: mahdollinen mutta vaatii kasvojen säilyttämistä, johon Trump tai Teheran ei pysty.
Hallinnon romahdus 30%: koalition toivo ja historian varoitus. Irakin tie Saddamin jälkeen ei ole menestyksen malli. Mutta toisaalta kansanmurhan jälkeisen Iranin kohtalo huutaa oikeudenmukaista ratkaisua.
Euroopalle energiashokki on jo täällä. Terrori-iskut jo täällä (Oslo), Iranin akselilla tukijansa, erityisesti Hamas-piireissä. Ohjusvaara myös todellinen. Iranilla mahdollisesti myös joukkotuhoaseiksi. Poliittiset seuraukset seuraavat kotitalouksien laskuja viikkojen sisällä. Kustannukset sekä taloudelliset että poliittiset, eivät kyvykkyydet, ratkaisevat tämän sodan. Niin ovat yleensä ne aina ratkaisevia.
Venäjän sanktioita on helpotettu. Se kyky rahoittaa sotaa kasvaa, samalla läntisiä aseita on saatavissa yhä vähemmän. Skenaario sodan laajentumisesta Euroopassa on paljon korkeampi kuin aikaisemmin. Ukrainan toivo on se omissa aseissa, jotka alkavat hyvin kehittyneitä ja käyvät kaupaksi.
Yrittäjätulo Tilastokeskuksen määritelmän mukaan sisältää osingot, joten sellaisenaan muutos olisi varakkaille yrityksille ja taloudelle katastrofaalinen. Mitä tapahtuu yritystoiminnan kannustimille, jos osingoille läpsäytetään ylimääräinen ~24% yel-vero suoraan kankkulan kaivoon?
Kansalaisaloit YEL-maksujen kohtuullistamisen puolesta keräsi reilussa 48 tunnissa tarvittavat 50.000 allekirjoittajaa.
Kiitos allekirjoittaneille – Eduskunnassa tavataan!
Ei tämä aloite toki Eduskunnassa mihinkään etene, mutta saimmepahan keskustelua aikaan
@erno_haavisto@RoniArvonen@Jocka Tilastokeskuksen määritelmän mukaan yrittäjätulo sisältää sekä palkat että osingot, mikä on jopa työtuloarvioon verrattuna huonompi vaihtoehto esim. sijoitusyhtiöille stat.fi/meta/kas/yritt…
@RoniArvonen Mitä tarkoittaa aloitteessa mainitsemanne yrittäjätulo osakeyhtiössä, jonka osakepääoman yrittäjä omistaa 100%. Onko se yrittäjän itselleen maksama palkka, vai maksettu palkka + yrityksestä nostettu osinko?
YEL-kansalaisaloite kerää niin vauhdilla nimiä, että kansalaisaloite-nettisivu kaatui!
Reilussa vuorokaudessa 25.000 allekirjoitusta!
Kun linkki alkaa taas toimia, tästä allekirjoittamaan:
kansalaisaloite.fi/fi/aloite/16897
En kannata aloitetta, koska sen sanamuodossa osingot ja palkat niputetaan ”yrittäjätuloksi”, johon yel perustuisi. Esimerkiksi tuloksensa osinkona ulos maksavassa passiivisesti sijoittavassa sijoitusyhtiöissä tämä voisi johtaa niin rajuun yel-raippaan, että yritys on pakko ajaa alas.
@JarmoFriman Myös Biden oli esitetty apinana, Harris kilpikonnana ja AOC aasina. Trump itse leijona. Ei tuo kokonaisuutena ole _yhtä_ rasistista kuin irrallaan
@ostanasuntoja@anteropaljakka1 Tuo ei ole ihan pelkkää wokehuttua, vaan ns. green bond, jolla nostetut varat pitää käyttää päästöjä vähentävään projektiin tms. Jotkut ESG-sijoittajat keskittyvät green bondeihin, joten niiden tuottovaatimus on usein vähän alempi
27.11.2025: ”SRV laskee liikkeeseen vihreän siirtymän lainan kestävien hankkeiden kehittämiseksi” - mikä yritys kokeilee seuraavaksi wokekielisten tiedotteiden voimaa osakasarvoon?
Pro säästövinkki: unohtakaa kaupan 15€/kg granola ja paahtakaa itse kaurahiutaleita öljyllä, hunajalla, ja haluamillanne täytteillä. Tuoretta, halpaa, ja kämppä haisee kanelille ja kardemummalle, kun tekee kanelipullagranolaa. 😋
Sivuhuomio, mutta ainakaan huojennetun veron alaiset (alle 150k) yrittäjän pääomatulot eivät näy noissa tilastoissa kokonaan. Korkeintaan se veronalainen 25% jos sitäkään. Itselläni verottajan näyttämät tulot ovat muistaakseni vain muita pääomatuloja, toki en ole koskaan saanut listaamattomasta yli 150k osinkoa.
Vielä yksi postaus verokoneesta (eli kateuskoneesta): kun näette että yrittäjällä on tullut miltsin tulot, muistakaa;
Se on vaatinut noin 2M firman kassan. Ilman alvia.
Eli 1M tienannut kauppias on myynyt 60 sentin muumitikkareita 100% voitolla 9 miljoonaa kappaletta.
@Jocka Pysyykö tuo hyvänä loppuun asti? Itse olen todennut kalliimmaksi ostaa kissanmuroja isossa (5kg) säkissä, kun ne ilmeisesti vähän kuivettuaan eivät enää kelpaa. No varmaan koirat eivät ole niin ronkeleita.
Argumenttisi pätee vain siihen asti, kun yrittäjällä ei vielä ole kansaneläkettä vastaavaa kertymää säästettynä. Siihen menee noin 20 vuotta keskipalkkaista työelämää. Mutta harva alkaa yrittäjäksi suoraan koulusta. Useimmilla asiantuntijayrittäjillä (ja varsinkin osa-aikaisilla) on Tyel-säästöjä jo aivan riittävästi, ettei veronmaksajalle varmasti lankea mitään maksettavaa. Silti joudutaan maksamaan suuria summia erittäin huonotuottoiseen systeemiin. Tämä oikeasti disinsentivoi yritystoimintaa.
Eritoten yksinyrittäjiltä ja mikroyrittäjiltä on tullut pitkin vuotta viestiä siitä, että yrittäjien eläkelaki ei toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Eniten harmittaa, mihin tuloon vuosittainen eläkemaksu perustuu. Haemme tähän ja muihinkin kysymyksiin nyt #kokoomus ratkaisuja
@PiaKauma Eläkemaksun minimi, jos sellaista ylipäätään tarvitaan, tulee sitoa puhtaseen ansiotuloon. Ei osinkoihin, liikevaihtoon eikä hypoteettiseen työtuloon. Pienen ansiotulon kevyen verotuksen takia yrittäjät kyllä nostaisivat jatkossakin palkkaa ja siten maksaisivat kohtuullista yeliä
Se että pelkästään haukutte nykyisen lain tai kokoomuksen, ei vie asiaa eteenpäin. Nyt teillä on mahdollisuus vaikuttaa. Laittakaa parannusehdotuksia joko tähän tai sitten minulle sähköpostiin pia.kauma@eduskunta.fi
Tuoretta tilastotietoa #YEL työtulon kehityksestä.
Vuosi 2022 kuvaa tilannetta ennen lakimuutosta.
Vuonna 2024 tarkistettiin 25 000 euroa alittavat työtulot, joita ei oltu tarkistettu.
60 %:lla työtulo nousi, 40 %:lla pysyi samana tai laski.
👉 etk.fi/ajankohtaista/…
@petri_roininen@parvh En kannata. Onhan yritys maksanut ennen osingonmaksua jo 20%. Sijoitusyhtiöt joutuisivat maksamaan moninkertaista veroa, päälle yellit, ylet, kirjanpidot, tilintarkastukset jne. Johtaisi vaikeisiin tilanteisiin ja pienten osakeyhtiöiden purkuun. Verotuksen tulee olla ennakoitavaa
Olen pitkään puhunut osinkoverouudistuksesta, jossa kaikilla olisi sama osinkovero.
Nyt piensäästäjä 30 %. Suursijoittajat ja rahastot 0 %. Sama kaikilla olisi 5-12 % (eri lähteitä)
Haluatko että jatkan kaikille saman osinkoveron edistämistä?
#osakesäästäjä #kasvu#talous
@Henkka_S@OttoMeri Tai ensi hätään Haltialan pellot (jotka kuvassa laskettiin keskuspuistoon). Mutta ei yhtään enempää kerrostaloja, vaan tilavia pientalotontteja.
Saaristossa olisi potentiaalisia kehityskohteita gated communityille. Esimerkiksi Villinki, Vartiosaari ja Iso Koivusaari.
@OttoMeri Otto, kolme kysymystä (ja bonuskysymys)
- olihan tämä provo?
- miksi haluaisimme metropolin?
- kenelle nuo asunnot rakennettaisiin, Keskuspuisto täyteen vuokrakasarmeja?
Ja bonus: Eikö Talin ja Paloheinän Golfkentät olisi helpommin rakennettavissa?
Helsingin keskuspuiston koko on 7 km2. Täällä asuu 690 000 ihmistä. New Yorkin keskuspuisto on 3,4 km2. Siellä asuu 8,8 miljoonaa ihmistä.
Helsingin keskuspuisto on liian iso. Jos haluamme urbaanin metropolikaupungin, meidän pitää hakata keskuspuistoa ja rakentaa sinne asuntoja!
@hurumdara2 Autoliiton tiepalvelussa vastaava maksoi joskus, ei niin kovin kauan sitten, muistaakseni 50€. Koukulla ronkki silloin oven kahvasta auki. En ole edes jäsen.
Tutulla jäi auton avaimet -08 Ocun sisään, ovet luokssa. Firma paikalle, äijä työntää ilmatyynyn oven ja korin väliin, paineilma vääntää oven karmia ja äijä ronkkii avaimet autosta pitkällä koukulla. Ovikin palautui muotoon yllättävän hyvin.
10 minuuttia ja 150 euroa sis alv.