Tyytyväisyydellä voin todeta, että meillä panostetaan politiikkaan.
Iltalehti vahvistaa politiikan uutisointia ja yhteiskunnallista keskustelua
iltalehti.fi/politiikka/a/a…
#Drooni:tilanne – #vaara ohi. Puolustusvoimat sai varhain perjantaiaamuna tiedon Suomeen mahdollisesti harhautuvista lennokeista. Odotettu kohdealue oli Uusimaa Helsingin ja Porvoon välillä. yle.fi/a/74-20226061?…
@HeidiKajan Polut osoittavat suuntaa, eteenpäin. Polkujen päät eivät ole samat kuin polkujen lähtöpäät. Seuraa polkuja, mihin ne sitten ikinä johtavatkin.
”Jos sekä sydän että järki osoittavat samaan suuntaan, silloin voi painaa kaasua. Jäljellä olevaa aikaa ei kannata tuhlata tulevien mahdollisten epäonnistumisten murehtimiseen.”
SDP on saanut kannatusnousunsa sen takia, että se on uskottavin vaihtoehto Orpon oikeistohallitukselle, kirjoittaa Juha Ristamäki. #Echobox=1777487370-3" target="_blank" rel="nofollow noopener">iltalehti.fi/paakirjoitus/a…
Nyt se on selvää. @Demarit eivät esitä omana vaihtoehtona muuta kuin meidän tekemien uudistusten peruuttamisen. @kokoomus ja @PetteriOrpo esitti useita keinoja Suomen tulevaisuusteoiksi. Ei peruuttamalla saada mitään aikaiseksi. #talous#astudio
Kun on jäänyt kiinni valehtelusta lupaamisen osalta @TyttiTup ei kannattaisi puhua lupaamisesta mitään 👉🏻 ”on parempi olla lupaamatta kuin luvata ja jättää lupaus täyttämättä”, Tuppurainen lisää. #eduskunta#talous#tulevaisuusis.fi/politiikka/art…
@iltalehti_fi Ja mitä tekee Valtion omistajaohjaus? Levittelee käsiään kun Valtion enemmistöomisteiset yhtiöt takovat tammi-helmikuussa tiliä kun tuulivoimaa ei ole. Ja tässä on lopputulos! Järvet ja tekoaltaat ajetaan tyhjiin. Härskiä hommaa! @valtionomistus
Kaksi oppositiopuolue SDP:n kansanedustajaa vaatii hallitukselta arviota siitä, miksi vedenpinnat laskevat. 🚣♂️ #Echobox=1776525789-2" target="_blank" rel="nofollow noopener">iltalehti.fi/politiikka/a/c…
@iltalehti_fi Valtion enemmistöomisteiset Fortum ja Kemijoki Oy harjoittavat laitonta lyhytaikaissäännöstelyä pörssisähkömekanismin johdosta, jolloin yhtiöt takovat voittoja. Ja tässä on lopputulos! @VilleSkinnari@valtionomistus
@suomenmaa Fortum ja Kemijoki oy harjoittavat laitonta lyhytaikaissäännöstelyä, joka perustuu pörssisähkömekanismiin. Vesistöjen hallinta on mennyt villin lännen meiningiksi. Mitä tekee valtion omistajaohjaus. Ei mitään vaan raapii osingot valtion pohjattomaaan kassaan. @valtionomistus
@suomenmaa Tärkeä asia. Edustajat olisivat voineet osoittaa kysymyksen suoraan omistajaohjausministeri Strand:lle (rkp) ja kysyä, säännösteleekö valtion enemmistöomisteiset Fortum ja Kemijoki Oy vesistöjä voiton tavoittelemisen maksimoimiseksi? Kyllä! @VilleSkinnari@valtionomistus
"Sanna Marinin (sd) hallituksen (2019–2023) seitsemän mittausta ovat tutkimussarjan seitsemän parasta tulosta. Marinin hallitus sai parhaan arvosanansa toukokuussa 2020. Silloin 69 prosenttia ajatteli sen onnistuneen tehtävissään hyvin."
iltalehti.fi/politiikka/a/e…