Riiri

89 posts

Riiri

Riiri

@riiri76

helsinki Katılım Kasım 2014
225 Takip Edilen48 Takipçiler
Riiri
Riiri@riiri76·
@mikamerano Minusta tämä on todella hyvä. Aion Mika luultavasti äänestää sinua eduskuntaan, valtuustoon jo äänestin, mutta tässä olen eri mieltä kanssasi. Kuka ajattelisi eläimiä tehotuotannon syövereissä, possut, lehmät ja kanat varmasti kiittää, jos lihantuotanto vähenee.
Suomi
1
0
1
1.5K
Mika Merano
Mika Merano@mikamerano·
Helsingin kaupunginvaltuusto päätti eilen puolittaa liha- ja maitotuotteiden hankinnat vuoteen 2030 mennessä. Tämä tarkoittaa sitä, että jatkossa ryhmät, jotka eivät itse voi päättää ruoastaan - esimerkiksi koululaiset, vanhukset ja sairaat - saavat lautaselleen pakotettuna entistä enemmän kasviksia. Kasvisruokajeesustelu on helppoa tavalliselle työssäkäyvälle, koska nämä pystyvät valitsemaan ruokansa. Nuorisoneuvoston edustaja vetosi valtuustossa sen perään, että lihan määrää ei kouluissa tiputettaisi. Se ääni ei valitettavasti tällä kertaa valtaosalle Helsingin päätöksentekijöistä (osa kokoomuksesta, suurin osa demareista, vihreät, vasemmistoliitto ja taisi mukana olla keskustakin) kuulunut. Managerialistisen eliitin nirppanokkainen ja ylhäältä sanelema ihmisten valinnanvapauksien rajoittaminen pyrittiin perustelemaan ylenkatsovalla holhouksella ja ”meidän täytyy opettaa nämä ihmiset vastuullisiksi, jotka eivät itse siihen kykene!”-asenteella. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että poliitikkojen tulisi sanella ylhäältä ihmisille erilaisia pakkoja mahdollisimman vähän etenkin tänä aikakautena, jossa osa poliitikoista on päättänyt upottautua todellisuudesta irralliseen pyhän hyväntekeväisyyden öljyyn. Epäterveellisestä lihasta puhumisen voisi puheenvuorojen perusteella kuvaavan jenkkityylistä pizza- ja hampurilaisdieettiä. Suomen kontekstissa kyseessä on kuitenkin koululaisten ja vanhusten lautasilla oleva jauhelihakastike ja perunat, makaronilaatikko ja lihapullat. Nuoko lopulta todella ovat sellainen ongelma, jota poliitikkojen pitää sörkkiä ja josta näiden tulee pitää parin tunnin edestä ”minä tiedän mitä muiden tulee syödä paremmin kuin nämä itse”-puheenvuoroja? Kannatin Seida Sohrabin palautusesitystä, joka kaatui äänin 57-23. Tämä on nyt sitten Helsingin linja. Valtuustokaudella tulemme varmasti näkemään mitä pähkähulluinta menoa.
Suomi
128
175
2.2K
70.8K
Riiri
Riiri@riiri76·
@Sukkola Typerää huomionhakua koko pukuhässäkkä. Loppupeleissä vaan mauton ruma puku mikä ei edes valitettavasti mitenkään imarrellut kantajaansa. Eikä kyllä edes näytä vaginalta…
Suomi
0
0
2
75
Sanna Ukkola
Sanna Ukkola@Sukkola·
Vulvaksi Linnan juhliin pukeutunut Setan puheenjohtaja runnoo naisia paljon karkeammalla tavalla kuin yksikään netin päivystävä misogyyni. Me olemme käveleviä pilluja ja nauramme teidän itsenäisyydellenne, kirjoittaa Iltalehden Sanna Ukkola. iltalehti.fi/kotimaa/a/a2c2…
Suomi
118
95
2.3K
66.2K
Riiri
Riiri@riiri76·
@persut Voi kun jättäisitte sudet rauhaan, milloinhan on susi hyökännyt ihmisen kimppuun?? Koirat pois remmeistä navettojen nurkilta niin ovat taatusti turvassa nekin. Kunnioitetaan luontoa ja elämää!
Suomi
0
0
1
42
Perussuomalaiset
Perussuomalaiset@persut·
Susien määrän pitäminen kohtuullisena on kaikkien etu.
Suomi
30
9
183
2.9K
Phil Sledge
Phil Sledge@PhilSledge·
Post the last photo of your pet on your phone. I’ll go first. No cheating 👀
Phil Sledge tweet media
English
2.1K
196
3.5K
139.6K
Riiri
Riiri@riiri76·
@ClarksonsFarm1 I think this was the worst season, the others were really good. There were too many problems with the pub here and it was distressing to watch the animals being slaughtered all the time. Why is it so hard to favour vegetarian food?
English
1
0
0
150
ClarksonsFarm
ClarksonsFarm@ClarksonsFarm1·
Who’s excited for season 5?
English
635
291
15.7K
601.1K
Riiri
Riiri@riiri76·
@Marliisi Ehkäpä ei haittaa jos ei tykkää Suomen esityksestä, miksi sitä vaan pitää tuoda niin esille? En minäkään tykännyt viime vuoden esityksestä, mutten kuitenkaan haukkunut heitä millään somealustoilla. Oman maan esitys kuitenkin.
Suomi
0
0
0
33
Marja-Liisa Kettunen
Marja-Liisa Kettunen@Marliisi·
Media loi Erikasta sellaisen hybriksen, ettei muulle mielipiteelle ollut tilaa.Jos joku uskalsi sanoa, ettei pitänyt esityksestä tai Erikasta, oli naisvihaaja, estoinen tms. Kuvittelin olevani hullu.Heräsin ja huomasin, etten ehkä ollutkaan.Ehkä media oli. yle.fi/a/74-20162487
Suomi
62
16
695
19.4K
Riiri
Riiri@riiri76·
@hirvelanjuho Voi teitä lihansyöjiä😄nälkäkuolema uhkaa💀ehkäpä olisi aika miettiä lehmää/possua ajattelevana yksilönä eikä tuotantotavarana. Kasviksiakin voi syödä😉
Suomi
6
0
2
407
Juho Hirvelä
Juho Hirvelä@hirvelanjuho·
Pohjalainen kaverini lähetti nautauutisia Seinäjoelta:
Juho Hirvelä tweet media
Suomi
68
90
750
43.3K
Riiri
Riiri@riiri76·
@mikamerano Äänestetty sinua, uusia, älykkäitä tyyppejä tarvitaan valtuustoon. Onnea vaaleihin👍
Suomi
0
0
0
36
Mika Merano
Mika Merano@mikamerano·
Kuntavaaleissa äänestysprosentti jää luultavasti alhaiseksi. Tämä tarkoittaa sitä, että juuri SINUN äänelläsi on entistäkin enemmän painoarvoa. Älä jää kotiin ja jätä äänestämättä, koska se on ääni niille, joiden kanssa olet poliittisesti eri mieltä. Paikkamäärät ja ehdokkaiden läpipääsy voi riippua todella pienistä äänimääristä. Helsinki on tyypillisesti ollut perinteisesti PS:lle vaikea vaalipiiri, joten vetoan kaikkiin kannattajiimme, että käytte uurnilla sunnuntaina. Yksi lisäsyy äänestää juuri minua: Helsingin ehdokas 404 myöntää, ettei välttämättä tiedä kaikesta kaikkea. Siksi lupaan kuunnella ja olla todella matalalla kynnyksellä tavoitettavissa, mikäli minut valitaan. Minulla on erinomaiset ongelmanratkaisutaidot, joten pyrin keksimään järkeviä ratkaisuja kaupunkilaisten ongelmiin, jotka tuodaan tietooni. Ääni minulle on samalla ääni PS:lle. Asioihin ei koskaan tule muutosta, mikäli ihmiset eivät äänestä sen puolesta.
Mika Merano tweet media
Suomi
11
26
446
8.7K
Cora the Whippet 🐕
Cora the Whippet 🐕@CoraTheWhippet·
Curious… how far will this travel? 🤔 If this reaches you, tell me where do you live. Bonus points for a pet photo. 📸 I’m Cora from #cincinnati!
Cora the Whippet 🐕 tweet media
English
2.2K
479
6.5K
147K
Riiri
Riiri@riiri76·
@SebastianTyne Nyt en ymmärrä mitä wokea on kasvisruuassa? Fakta on, että se on terveellisempää ja ilmastoystävllisempää puhumattakaan siitä, että kenenkään ei ole tarvinnut kärsiä ja kuolla ruuan puolesta.
Suomi
18
1
99
6.3K
Sebastian Tynkkynen MEP 🇫🇮
Sebastian Tynkkynen MEP 🇫🇮@SebastianTyne·
Tuli kutsuvieraspyyntö yliopiston ylioppilaskunnan vuosijuhliin. Olin jo ilmoittautumassa, mutta sitten kerrottiin, että tuo yli 100 euron illallinen olikin kasvisruokapainotteinen. Sitten selvisikin, että kyseessä on vain kasvisruokaa ja vegaaneille järjestetään kyllä sitten oma ruoka. Otin yhteyttä järjestäjään ja kysyin, että onko todella niin, että liharuokavaliota noudattavia ei huomioida ollenkaan. Selvisi, että ylioppilaskunnan linjapaperin mukaisesti heidän tapahtumissaan pitää olla ensisijaisesti kasvispohjaista ruokaa. Eli kyseessä on poliittinen päätös. Ymmärrän aivan hyvin sen, että vaikka suurin osa ihmisistä noudattaa liharuokavaliota, kasvisruokailijat huomioidaan. Mutta sitä en ymmärrä, että juostaan wokerotkosta alas niin lujaa, että tehdään vähemmistön ruokatottumuksesta kaikkia koskeva ja enemmistön ruokavalio laitetaan roskiin. Järjestäjät saavat keskenään wokettaa kuten haluavat, mutta jos vierasta yritetään laittaa leikkimään heidän leikkiään, niin siihen en kyllä lähde. Tämä on vain yksi yksittäinen esimerkki siitä, kuinka woke on kerinnyt muutaman vuoden aikana pyyhkiä erilaisiin instituutioihin vauhdilla. Mielestäni meidän oikeistossa ja konservatiiveina ei kannata ottaa asioita annettuna, vaan laittaa painetta sille niin pienillä kuin isoilla teoilla, että asiat muuttuvat. Niin kauan kuin wokeleikkeihin mennään mukaan, niin kauan niitä leikitään.
Suomi
368
141
3.3K
309.7K
Riiri
Riiri@riiri76·
@SebastianTyne Kiitos paljon työstäsi, ääneni ei todellakaan mennyt hukkaan. Susista emme ole samaa mieltä mutta muuten työtäsi on ollut kiva seurata, sinusta näkee miten rakastat työtäsi ja teet sitä sydämelläsi. Jäin kaipaamaan podcastia spotifyssa, toivottavasti jatkuu vielä👍
Suomi
0
0
3
190
Sebastian Tynkkynen MEP 🇫🇮
Sebastian Tynkkynen MEP 🇫🇮@SebastianTyne·
Arvoisa äänestäjä, mitä vastinetta sait äänelläsi? Vuoden päättyessä on tilinpäätöksen teon aika, kun ensimmäinen puoli vuotta meppinä on takana. Tässä vertailukelpoiset “aktiivisuustilastot” Euroopan eduskunnan sivuilta osaltani: - 1 ensisijainen tiedustelu kommisiolle - 2 omaa päätöslauselmaesitystä - 6 lainsäädäntöhankkeessa varjoesittelijänä, yksi saatu jo maaliin (viisumikiristys EU:hun tulijoille) - 7 kirjallista kysymystä komissiolle - 42 päätöslauselmaesityksessä mukana alullepanijana - 76 puhetta täysistunnossa - 102 muutosesitystä valiokuntakäsittelyissä (amendments) - 125 tapaamista (37 hoiti avustajat, 88 otin vastaan itse) Tämän lisäksi olen toiminut Euroopan perussuomalaisten, eli ECR:n työvaliokunnassa, joka valmistelee linjaukset ja päätökset koko ryhmämme 80 mepille. Olen ollut toimittajien käytettävissä ja osallistunut kaikkiin yhteisiin ja henkilökohtaisiin meppipresseihin yksiä lukuunottamatta päällekäisyyden vuoksi. Asioita on tullut avatuksi valtamedian kautta lukuisissa jutuissa, minkä olen kokenut tärkeäksi, jotta tieto myös sitä kautta leviää laajalle. Tarkkaa kirjaa emme ole pitäneet, mutta kymmenien sijaan puhutaan sadoista artikkeleista. Tämän lisäksi minulle on ollut tärkeää tiedottaa työstä myös somessa. Esimerkiksi täällä Twitterissä näyttöjä tviiteille on tullut tämän puolen vuoden aikana 35,5 miljoonaa. Olen halunnut pitää vahvan linkin kotimaahan ja tehnyt perjantain työpäivät Suomen eduskunnasta käsin, kun Euroopan eduskunnassa ei ole silloin mitään kokouksia. Olen osallistunut kaikkiin perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokouksiin ja varapuheenjohtanut puoluetta Brysselistä ja Suomesta käsin meppinä ollessa. Koen erittäin tärkeäksi ja oikeastaan velvollisuudeksi puolueen ainoana meppinä, että satsaamme täysillä EU-politiikkaan. Kun lähdin mukaan perussuomalaisiin vuonna 2012, politiikassamme oli kaksi erityisen vahvaa jalkaa: maahanmuutto- ja EU-politiikka. Myöhemmin vahvaksi jalaksi kasvoi ilmastopolitiikka. Mutta tuo alkuperäinen vahva jalka - EU-politiikka - siinä meidän pitää vahvistua. Tämän eteen tulen tekemään töitä myös heti ensi vuoden alusta, kun hihat taas kääritään. Valtavan suuri kiitos kaikesta mukanaelämisestä ja tuesta. Otan kaiken palautteen kiitollisena vastaan ja haluan kehittyä 🙏 Tykkään ihan älyttömästi tästä työstä!
Sebastian Tynkkynen MEP 🇫🇮 tweet media
Suomi
115
81
1.7K
91.4K
Riiri
Riiri@riiri76·
@iltalehti_fi Fakta on se, että eläin kärsii tehotuotannossa.Se ei ole inhimillistä eläimen kohtelua.Jos joku ei syö lihaa, miksi pitää haukkua ihminen lyttyyn? Kukaan ei tule teiltä väkisin ottamaan suusta sitä kuollutta raatoa!Ja miksi vegaanius yhdistetään sateenkaari-toimintaan?
Suomi
0
0
0
28
Iltalehti
Iltalehti@iltalehti_fi·
Vegaanivaikuttaja ja tietokirjailija Benjamin Pitkäsen mielestä lihateollisuus on onnistunut myymään lihansyönnin autuuden tehokkaasti kuluttajille. #Echobox=1732731822-1" target="_blank" rel="nofollow noopener">iltalehti.fi/kotimaa/a/657e…
Suomi
109
7
52
10.4K
Riiri
Riiri@riiri76·
@PasiYliherne Onpa ällöttävä kuva, en olisi halunnut nähdä tälläista kerskailua viattoman eläimen tappamisella. Yököttävää opettaa vielä lasta tälläisiin arvoihin.
Suomi
0
0
0
70
Riiri
Riiri@riiri76·
@HuhtasaariSaara No on sulla ongelmat. Miten voit edes verrata sukupuoli-hössötystä siihen, miten ruokia kutsutaan?
Suomi
0
0
0
157
Saara Huhtasaari
Saara Huhtasaari@HuhtasaariSaara·
Sairasta! Mies ei ole enää mies, nainen ei ole nainen, eikä pihvi ole enää pihvi, eikä makkara ole makkara. Nyt olemme siinä pisteessä, että soijasta valmistettu, punajuurella värjätty tuote voi olla file mignon tai pihvi. Sekasyöjänä en voisi myöskään hyväksyä sitä, että porkkanalla värjättyä perunaa alettaisiin myydä lohifileenä. On todella syytä pohtia, mitä ne EU:n 720 meppiä ja sadat tuhannet muut "virkahenkilöt" oikein tekevät. EU:lla on n. 165 479 pysyvässä työsuhteessa olevaa työntekijää, ja yhteensä 200 019 työntekijää, kun mukaan lasketaan kaikki määräaikaiset—enemmän kuin Turun asukasmäärä. Viimeisen vuoden aikana nämä näennäisnerot, nomenklatuuran tietäjät ovat kehittäneet muovipulloon muovikorkin joka ei avatessaan tipu lattialle ja päättänyt, että heinästä tehtyä liharuuaksi tarkoitettua tuotetta voi kutsua pihviksi. #fixit
Saara Huhtasaari tweet media
Suomi
142
142
1.1K
49.4K
Riiri
Riiri@riiri76·
@SebastianTyne Tämä on kurja uutinen. Olen monesta samaa mieltä ja annoin äänenikin sinulle eurovaaleissa mutta tätä en ymmärrä. Ihmisen tulee kunnioittaa luontoa ja eläimiä, tappaminen ei saa olla aina ykkösvaihtoehto. Koirat sisään pihan perältä niin ei ole susista heille vaaraa.
Suomi
2
1
6
157
Sebastian Tynkkynen MEP 🇫🇮
Sebastian Tynkkynen MEP 🇫🇮@SebastianTyne·
Ilouutisia Suomen maaseudun asukkaille! Suurin osa EU:n jäsenmaista äänesti tänään suden suojeluaseman alentamisen puolesta. Jatkossa susi ei olisi enää tiukasti suojeltu. Käytännössä suden suojelun höllentäminen tarkoittaisi, että erityisesti Suomen maaseudulla voitaisiin entistä paremmin ratkoa susien aiheuttamia ongelmia. Suomessa me tiedämme EU:ta paremmin, miten kestämätön tilanne tällä hetkellä on. Paisuneet susikannat aiheuttavat valtavasti vaaratilanteita sekä ihmisille että eläimille. Mikäli kantoja ei pidetä kurissa, tilanne tulisi entisestään pahenemaan. Siksi susia on pakko alkaa kaatamaan. Suomi oli tässä asiassa aktiivinen, ja lopulta meidän kantamme voitti. Tämä oli iso onnistuminen hallitukselta. Pystyin omalta osaltani tukemaan Suomen tavoitteiden edistämistä, kun ECR-kollegalta löytyi yhteys kotimaansa pääministeripuolueeseen ja briiffasimme hänet vaikuttamaan oman maansa kantaan. Tämä pyydettiin tekemään ja se tehtiin. Vaikka tulos oli lopulta selkeä, nämä kaikki vaikuttamisen paikat pitää aina käyttää, koska ikinä ei ennakkoon tiedä, kuinka tiukille äänestys voisi mennä. Tästä paras karmaiseva esimerkki on ennallistamisasetus, joka aikanaan meni läpi Itävallan vaihdettua kantansa. Susikeissi oli hyvä osoitus, mikä merkitys verkostoitumisella täällä on - siitä on hyvin konkreettista hyötyä isänmaan asioiden edistämisessä. Tällaiset terveiset EU:sta, t. miehenne Brysselissä
Sebastian Tynkkynen MEP 🇫🇮 tweet media
Suomi
88
36
728
26.6K
Riiri
Riiri@riiri76·
@JaskanKaljat Jos ei koiran ihmisiä missään, todennäköisesti karannut ja saattoi jopa kysyä apua. Ei saa jättää heitteille, soitto paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen jos ei itse uskalla toimia ja ottaa toista kiinni ja viedä lämpimään.
Helsinki, Finland 🇫🇮 Suomi
0
0
1
241
JaskanKaljat
JaskanKaljat@JaskanKaljat·
Jäällä meinasi koira tulla kimppuun. Kahden metrin päässä kävi ja metrin sisälle jos olisi tullut ois koiralta irronnut pää. 10 min jahtasi, murisi ja haukkui, mutta onneksi tajusi poistua. Pitäkää koiranne kiinni🤬 #koira
Suomi
224
16
792
594.4K
Riiri
Riiri@riiri76·
@timpsu7 @jukkaholopainen Ei ole reilua väittää, että ei lihaa syövät olisi jotenkin vieraantuneet todellisuudesta vai ymmärsinkö väitteesi oikein. Kaikki me olemme osa luonnon kiertokulkua, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elävää olentoa saisi kohdella huonosti tai luulla olevansa paremi kuin muut.
Helsinki, Finland 🇫🇮 Suomi
0
0
0
18
Timo Wegelius ✝️🇫🇮🇺🇦🇮🇱
Jotkut närkästyivät kun sanoin, että provinssirokin lihatuotteiden syrjintä on vasemmistolaista totalitarismia. Olin oikeassa. Kyseessä on ideologinen trendi jossa ihmisiä pakotetaan siirtymään kasvisruokaan. Tähän ei pidä suostua. Äänestetään jaloilla. yle.fi/a/74-20074980
Suomi
93
18
457
15.9K
Riiri
Riiri@riiri76·
@jukkaholopainen @timpsu7 Päinvastoin, kukaan ei kuolisi nälkään, jos eläintuotanto loppuisi. Ylimielisyys ei muuta tosiasioita.
Helsinki, Finland 🇫🇮 Suomi
1
0
0
17
Jukka Holopainen
Jukka Holopainen@jukkaholopainen·
@riiri76 @timpsu7 On se oikein, ihmiset kuolisivat nälkään, ellei liha,kala,kana ruokatuotantoa olisi. Ei kannattaisi arvailla, kun et tiedä mitä minä tiedän.
Suomi
1
0
2
21
Riiri
Riiri@riiri76·
@jukkaholopainen @timpsu7 Jos johonkin on tottunut, se ei tarkoita että se välttämättä olisi oikein. Kaikella kunnioituksella, etpä taida paljon tietää eläimistä, jos noin ajattelet.
Helsinki, Finland 🇫🇮 Suomi
1
0
0
15
Jukka Holopainen
Jukka Holopainen@jukkaholopainen·
@riiri76 @timpsu7 Useat eläimet eivät elä yksilöinä, vaan ovat laumaeläimiä. Kuolevat, jos ovat yksin. Tietojeni mukaan eläimet eivät yleisesti tunne pelkoa tai hätää. Eläimiä on kasvatettu iät ja ajat ruoaksi, ihan normaalia se on. Itse ollut maatalossa ja myös teurastamolla töissä.
Suomi
1
0
3
34