Jukka Lappalainen

897 posts

Jukka Lappalainen

Jukka Lappalainen

@xoppipappa

Kuopio, Suomi Katılım Haziran 2010
89 Takip Edilen25 Takipçiler
Veikko Vallin
Veikko Vallin@MailVeikko·
Ursula von der Leyenin lähtölaskenta on alkanut. Samoin koko EU:n.
Suomi
126
80
1.5K
40.4K
Sebastian Tynkkynen MEP 🇫🇮
Sebastian Tynkkynen MEP 🇫🇮@SebastianTyne·
Kristityt ovat maailman vainotuin kansa ‒ piste. Yli 380 miljoonaa kristittyä ympäri maailman ‒ siis noin 15% kaikista maailman kristityistä ‒ uhkaa vaino. Tuo vaino on jälleen vaatinut lukuisia uhreja, kun ISIS-terroristi teki itsemurhaiskun sunnuntaikirkkoon Syyriassa. Euroopan johtajat ‒ moni heistä itsekin ainakin nimellisesti kristittyjä ‒ ovat kuitenkin reagoineet tähän miten? Totaalisella hiljaisuudella. Tämä ei johdu mistään muusta kuin siitä, että kristinusko nähdään eurooppalaisuuden jatkeena ‒ ja koska kaikki eurooppalainen on tietysti pahasta, tulee meidän hävetä myös kristinuskoa. Suurin osa maailman kristityistä elää jo kuitenkin aivan muualla kuin Euroopassa. Silti meidät on opetettu häpeämään kulttuuriperintöämme ja rakastamaan kaikkea sitä tuhoavaa niin paljon, että moraalikäsityksemme suorastaan halvaantuu tällaisten terrori-iskujen edessä ‒ vaikka ne tapahtuisivat kaukana Euroopasta. Ainoa asia, mitä meidän tulee hävetä, on selän kääntö arvoillemme.
Sebastian Tynkkynen MEP 🇫🇮 tweet media
Suomi
39
68
1.1K
14.6K
Matti Hämeenaho
Matti Hämeenaho@MattiHameenaho·
Hei @adleande tule katsomaan kuinka tämä Suomalai tyttö käyttäytyy rasistisesti ulkomaalaistaustaisia kohtaan!
Suomi
58
175
1.7K
69K
Kaisaleena Koiranen
Kaisaleena Koiranen@kaisaleena63_·
Juu. @AnnikaSaarikko'han se onkin pätevä henkilö arvostelemaan hallituksen toimia. 😂🤣 Annika ei taida enää muistaa, että hän itse lähes tuhosi hyvinvointivaltion sen jauhojengiläisen, mikä sen nimi nyt olikaan, kanssa. is.fi/politiikka/art…
Suomi
35
47
801
10.5K
Jukka Lappalainen
Jukka Lappalainen@xoppipappa·
@brorhjalmar @minjakoskela Miten sinä päättelet, että vassarit ovat nostaneet verotusta? 20:n viime vuoden aikana yhtäkään vassaria ei ole nähty VM:nä tai PM:nä🤓
Suomi
0
0
1
50
Veli Karimies
Veli Karimies@brorhjalmar·
@minjakoskela Jos talous saataisiin kasvuun nostamalla suuryritysten ja rikkaiden verotusta, kuten te olette tehneet viimeisen 20 vuoden ajan, niin tuloksia olisi jo syntynyt.
Suomi
4
0
22
1.3K
Minja Koskela
Minja Koskela@minjakoskela·
Suomessa on jo OECD-maiden 7. kilpailukykyisin yritysverotus. Jos talous saataisiin kasvuun keventämällä suuryrityksien ja rikkaiden verotusta, kuten hallitus taas kaavailee, tuloksia olisi syntynyt jo. Oikeistohallitukselle mikään ei riitä eikä huoli velkaantumisesta paina.
Minja Koskela tweet media
Suomi
205
61
389
36.1K
Jukka Lappalainen
Jukka Lappalainen@xoppipappa·
@ir_rkp Halveksit demokratiaa. Oppositio on sitä. Erilaiset näkemykset ovat sinulle vihollisia🤓
Suomi
2
0
0
48
Riikka Purra
Riikka Purra@ir_rkp·
Lähes kaksi vuotta sdp on mätkinyt hallitusta sen jokaisesta toimesta - kaikista säästöistä, uudistuksista, jopa veroista, joita se itse haluaisi tietenkin paljon enemmän. Koko demarien linja on perustunut kritiikille ja arvostelulle, hallitusohjelman julkaisusta saakka. Kun tuli oman vaihtoehdon aika, ei sdp:n vaihtoehtobudjetissa kuitenkaan käytännössä peruutettukaan juuri mitään. Hyvin näennäisiä toimia vain. Siellä hyväksyttiin sosiaaliturvan leikkaukset ja lukuisa joukko muita hallituksen päätöksiä. Puolue siis räksyttää, mutta ei ole valmis tekemään toisin. Jokaisella kyselytunnilla, jokaisessa tilanteessa, useissa välikysymyksissä se vastustaa. Mitään muuta linjaa ei ole kuin hallituksen säästöjen ja muiden toimien yksitellen, erikseen ja yhdessä tapahtuva arvosteleminen. Suosio perustuu kansalaisten tyytymättömyyteen näitä hallituksen päätöksiä kohtaan. Kun tuli aika äänestää kela-korvauksista, sdp Lindtmanin johdolla äänesti hallituksen puolella, vaikka se oli lähes kaksi vuotta kritisoinut hallitusta kela-korvausten korottamisesta. Entä nyt näissä vaaleissa? Vielä härskimpää. Koko vaalikampanja on perustunut siihen, että sdp Lindtmanin johdolla vastustaa hallituksen jokaista toimea. Kokonaiset vaalikeskustelut käydään yksittäisistä toimista, joissa on säästetty 1 prosentti tai joissa ei ole lisätty menoja aivan niin paljon kuin muuten pitäisi. Oleellinen kysymys kuitenkin kuuluu: mitä näistä toimista sdp peruisi, jos se pääsee valtaan 2027? No ei käytännössä mitään! Alla olevassa haastattelussa Antti Lindtman vastaa yleisökysymykseen "mitä peruisit?" pelkän hoitotakuun. Hoitotakuun, jonka siis nyt jo kaikki 21 hyvinvointialuetta voisivat vaikka ihan itse päättää eikä siihen maan hallitusta tarvita. Ei mitään muuta kuin hoitotakuun. Koskaan ei ole sdp vaaleja tehnyt sentään tällaisella vilunkipelillä. Ja äänestäjiin näyttää uppoavan. Antti Lindtman on tyytyväinen, että joku tekee tämän likaisen työn ja ottaa paskan vastaan. Hän ei tule peruuttamaan toimista, mikäli pääsee valtaan vuonna 2027. #lähivaalit #persut #perussuomalaiset #hallitus
Suomi
75
116
1.4K
70.1K
Jukka Lappalainen
Jukka Lappalainen@xoppipappa·
@MatiasTurkkila Ihmehiippari tuo ”woke”. Onneksi meillä on ”Suomen” uutiset pitämässä sitä hengissä🤓
Suomi
0
0
0
14
Matias Turkkila
Matias Turkkila@MatiasTurkkila·
Aika uskomatonta touhua tämä kyllä on. 😳🙄 Päivän pointti: Woke tuhoaa kaiken mihin se koskee, tällä kertaa Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaiden mahdollisuudet itsensä ilmaisemiseen suomenuutiset.fi/paivan-pointti…
Suomi
30
41
707
10.1K
Lucmema 🇫🇮 🇪🇺 🇺🇦
@MariPSRantanen Vassuriministerin (Andersson) inklusiivuus oli todella paha virhe. Se oli maalaisjäjelläkin jo tiedossa alun alkaen. Heikot oppilaat eivät saaneet tarpeeksi opeutsta ja lahjakkaat turhautuivat tunneilla!
Suomi
1
0
8
302
Mari Rantanen
Mari Rantanen@MariPSRantanen·
Vasemmiston Koskela selostaa kouluista ja yhteiskunnan muutoksesta. Kyse on kuulemma hallituksen leikkauksista. Ei. Kyse on vuosia harjoitetusta täysin huuruisesta maahanmuuttopolitiikasta. Tätä korjataan mitä ehditään. #meilläonunelma #jostatuliongelma
Suomi
68
108
1.8K
25.6K
Jukka Lappalainen
Jukka Lappalainen@xoppipappa·
@MariPSRantanen Tuskinpa ”huuruinen” maahanmuuttopolitiikka on pääsyy. Meitä kantasuomalaisia on edelleen noin 90%. Eikö niin, Mari🤓?
Suomi
0
0
0
27
Matti Kukkaroinen
Matti Kukkaroinen@MatiKukaroine·
@MailVeikko Tiesin. Tullin rahavirtojen kääntäminen Brysseliin oli känsiintuntuva seuraus Suomen EU jäsenyydestä. Tiedätkö Sinä kuinka paljon Bryssel maksaa Suomen yritysten puolesta Tullimaksua kun Suomalainen yritys vie EUn ulkopuolelle ? Tullimaksut ovat 1.asteen Sosialismia.
Suomi
1
0
8
903
Veikko Vallin
Veikko Vallin@MailVeikko·
Tiesitkö, että Suomen keräämät tullimaksut päätyvät EU:n kassaan 75 prosenttisesti?
Veikko Vallin tweet media
Suomi
72
157
869
22.7K
Kaisaleena Koiranen
Kaisaleena Koiranen@kaisaleena63_·
A-studiota seuratessa, ei voi mitenkään välttyä huomaamasta, kuinka järkyttävän yksinkertainen tapaus @vihreat kansanedustaja @MikkonenKrista on. Vaikka rautalangasta hänelle asioita vääntäisi, niin ei vain siltikään ymmärrä mitään. Ja tämä tomppeli on ollut jopa ministerinä.
Kaisaleena Koiranen tweet media
Suomi
85
78
1.6K
34.5K
Manne Laukkanen, PhD 🇫🇮 🇺🇦
@_Lucia_N He lupaavat kaikenlaista kivaa kaikille heitä äänestäville rahalla, jonka tekemiseen he eivät ole koskaan osallistuneet. Minua ahdistavat ihmiset, jotka eivät kertakaikkia tajua, mikä tässä yhtälössä mättää
Suomi
2
8
187
2K
Lucia-pulla
Lucia-pulla@_Lucia_N·
Aina välillä mut valtaa hiipivä kauhun tunne. Olen tajunnut sen, minkä moni muukin. Mutta silti liian harva. Punavihervasemmisto kuppaa tätä maata minkä kehtaa. He kuppaavat työtätekeviä suomalaisia, veronmaksajia. He ottavat surutta velkaa. He eivät edes yritä. He eivät yritä tasapainottaa taloutta. He eivät yritä tehdä Suomesta turvallista. He valehtelevat, vääristelevät, kieltävät ilmiselvän totuuden, pimittävät tietoa. He kääntävät mustan valkoiseksi, tekevät väärintekijästä uhrin. Goebbels olisi heistä ylpeä. Kuin myös Suslov, Neuvostoliiton propagandaministeri. He pyrkivät vain saamaan ääniä. Ääniä, hinnalla millä hyvänsä. Lupaamalla ”reiluutta”, siis lisää rahaa. Rahaa, jota ei ole. He lupaavat palveluja, etuuksia ja tukia – siis rahaa – arabian kielellä, venäjäksi, somalin kielellä. Maksukykyiset karkaavat maasta. Herätys, suomalaiset!
Suomi
64
152
1.7K
30.7K
Jukka Lappalainen
Jukka Lappalainen@xoppipappa·
@_Lucia_N Voi sinua, putinin pulla🤪 Mistä sinä löydätkin näitä kurasuihkuja🤓
Suomi
0
0
4
119
Otto Meri
Otto Meri@OttoMeri·
Pitkällisen harkinnan jälkeen olen eronnut kokoomuksesta. Ajankohta on haastava, mutta haluan olla rehellinen äänestäjille. Politiikka ei voi olla vain markkinatalouden ja vastuullisen taloudenpidon edistämistä. Tarvitaan myös lähiluontoa ja empatiaa. Olen liittynyt Vihreisiin.
Suomi
304
10
510
106.1K
Matti Hämeenaho
Matti Hämeenaho@MattiHameenaho·
Jos Suomi joutuisi sotaan, viranomaiset varmasti pilaisi senkin. Ne olisivat rintamalla tarkistamassa että onko lupakortteja. Jos ei ole, niin pitää lähteä kotiin. Tarkastajat kieltäsi pitämässä korsuissa tulta koska piipussa ei ole suodatinta. Jne.
Suomi
60
23
543
22.7K
Jukka Lappalainen
Jukka Lappalainen@xoppipappa·
@BergbomMiko @EVA_fi Hyvin mielenkiintoinen ”tutkimus”. Kansako on sitä mieltä, että Kansan Uutiset on vain 20-30% vasemmistolainen🤪
Suomi
0
0
0
15
Miko Bergbom
Miko Bergbom@BergbomMiko·
Mielenkiintoinen kyselytutkimus @EVA_fi tekemänä. Ylen vasemmistolaisesta painotuksesta on käyty paljon keskustelua. Asiasta eri mieltä on ollut lähinnä vasemmistolaiset (yllätys). Nyt myös kyselyssä vahvistuu näkemys siitä, että iso osa kansasta näkee painotuksen olevan vasemmalla. Isoin kysymys lienee, mitä tähän vastaa Yleisradio itse? Luulisi, että veronmaksajien rahoittaman median olisi syytä reflektoida kyselyn tuloksia. Eihän tuollaiset prosentit vahingossa synny.
Miko Bergbom tweet media
Suomi
119
104
1.4K
40.8K
Veikko Vallin
Veikko Vallin@MailVeikko·
Olen kyllä ilolla seurannut Yhdysvaltojen MAGA-hallituksen toimintaa. Kunnon konservatiivimeininkiä. Kaikki vassariliberaalihörhöily pyyhkäistään kerralla pois. Samaa Suomeen ja Eurooppaan, kiitos.
Suomi
79
48
946
26.3K
Saara Huhtasaari
Saara Huhtasaari@HuhtasaariSaara·
YK:n sponsoroima "maailman onnellisin kansa" -mittaus on täysin sosiaalististen ja sosiaalidemokraattisten voimien propagandaa, joka pyrkii luomaan illuusion hyvinvoinnista ja tyytyväisyydestä. Väitetään, että valtio elää suurena ja onnellisena, mutta todellisuus on toinen: kansalaisten aivopesu saa heidät uskomaan, että viranomaisiin voi luottaa ja että heidän elämänsä on hyvin, vaikka taustalla kytee piilokorruptio ja rakenteelliset ongelmat. Artikkelissa mainitaan, että raportti tarkastelee kyselyn tuloksia bruttokansantuotteesta, terveiden elinvuosien odotteesta ja muista muuttujiin, mutta todellisuus Suomessa on karumpi. Matalat palkat, korkea verotus ja korruption eri muodot varjostavat tätä onnea. Kun tarkastellaan Expat Insider -tutkimuksen tuloksia, ero on hämmästyttävä: Suomi on sijoittunut kolmanneksi viimeiseksi, vain Turkki ja Kuwait jäävät taakse. Tämä paljastaa, että todellinen tilanne on kaukana siitä, mitä YK:n mittaukset yrittävät väittää.
Saara Huhtasaari tweet mediaSaara Huhtasaari tweet media
Suomi
99
157
914
27.3K